Signe, Varma

Ulkomaat

Oliko Ruotsin merioperaatio vain suuri huijaus? - "Jos he istuvat naureskelemassa kotona, operaatio on onnistunut"

Julkaistu:

Ruotsin merioperaatio
Asiantuntijan mukaan sukellusvene saattoi vain käydä kääntymässä Ruotsin rannikolla.
Komentaja Jon von Weissenberg Maanpuolustuskorkeakoulusta arvelee, että kuvassa mahdollisesti nähty sukellusvene saattoi käydä vain kääntymässä Ruotsin rannikolla. Hän pitää sitä julkisuudessa esitetyistä vaihtoehdoista todennäköisimpänä.

- Jos he istuvat nyt naureskelemassa kotona, operaatio on ollut onnistunut, hän sanoo Ilta-Sanomille.

Kurvauksen tarkoitus voi olla tiedustelu- ja valvontakyvyn testaaminen sekä poliittisen reaktion seuranta Ruotsissa ja ympäröivissä maissa.

- Tilannetta seuraamalla ja analysoimalla saa kerättyä valtavan paljon informaatiota. Mitä kaikkea pitää tehdä, jotta ruotsalaiset huomaavat? Kuinka nopeasti ruotsalaiset reagoivat? Miten he reagoivat? Miten he käsittelevät informaatiota? Miten poliittisella tasolla käyttäydytään? Weissenberg luettelee mahdollisen operaation hyötyjä.

Ruotsin puolustusvoimat kertoi keskiviikkona pitävänsä yhä todennäköisenä, että Tukholman saaristossa on meneillään vieraan vallan vedenalaista toimintaa. Svenska Dagbladet kertoi viikonloppuna, että kyse olisi vaurioituneesta venäläisestä sukellusveneestä.

"Varmasti jokainen
neliömetri tutkitaan"

STT:n mukaan Ruotsi näytti keskiviikkona alkavan vähitellen lopetella etsintöjä Tukholman saaristossa. Vaikka maan puolustusvoimat vakuuttelikin operaation jatkuvan, osa etsintäoperaatioon osallistuneista aluksista palasi satamaan huoltoa varten.

Weissenberg uskoo, ettei Ruotsi luovuta vielä.

- Varmasti jokainen neliömetri tutkitaan pohjasta. Sieltä etsitään teknisiä laitteita, tai mitä ikinä siellä voi ollakaan, hän sanoo IS:lle.

Weissenberg perustelee mahdollista kääntymässä käymistä sulkemalla pois eri vaihtoehtoja sen perusteella, että operaatio on ollut käynnissä viime perjantaista lähtien.

Hänen mukaansa iso sukellusvene olisi jo löydetty. Pienemmät sukellusveneet voivat toimia korkeintaan muutamia päiviä, miehistöä kuljettava sukellusvene muutamia tunteja.

- Jää jäljelle vaihtoehto, että he tulleet ja lähteneet, Weissenberg sanoo.

Hänen mukaansa on epätodennäköistä, että sukellusvene olisi käynyt rannikolla tuomassa esimerkiksi viestiliikennettä tai vedenalaisia ääniä seuraavia laitteita.

- Niissä on haasteena se, miten tieto saadaan talteen. Käydäänkö määrävälein vaihtamassa kovalevy vai välittääkö laite tietoja radiolla?

"Yhtä hyvin voidaan
tulla ruotsinlaivalla"

Weissenberg ei myöskään usko, että kyseessä olisi ollut miehitetty alus, jonka miehistö olisi rantautunut ja alus lymyilisi edelleen jossain piilossa.

Hän pitää niin ikään epätodennäköisenä, että mahdollinen sukellusvene olisi tuonut maihin erikoisjoukkoja.

- Yhtä hyvin voidaan tulla ruotsinlaivalla.

Weissenbergin mukaan on myös mahdollista, että Ruotsin puolustusvoimat on jo löytänyt rannikolta jotain, mutta asiasta ei ole kerrottu julkisuuteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    2. 2

      Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

    3. 3

      Antti Rinne kannusti suomalaisia synnytystalkoisiin – oma väki repesi: ”onneton sanavalinta”

    4. 4

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    5. 5

      Norjalaisjuristilta raju syytös Suomen osuudesta Johaugin tuomioon – suomalais­asiantuntija: ”Tekisi mieli sanoa hänelle...”

    6. 6

      Tauolle jäävä Robin suuntaa asepalveluksen pariin – ”Sinne pitää mennä, ja sinne mennään”

    7. 7

      Poliisi teki pysäyttävän päivityksen koululaisten välisistä kiusaamisviesteistä: ”Tapa ittes, saatanan ruma”

    8. 8

      Sekava liikenneopaste huvittaa Varsinais-Suomessa – osaisitko ajaa tästä oikein?

    9. 9

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    10. 10

      50 000 euron maailmanympärimatkan tehnyt Anna-Katri listaa 6 upeinta kohdetta – näihin on päästävä!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    6. 6

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    7. 7

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    8. 8

      Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis on kadonnut ruotsalaistoimittaja Kim Wall

    9. 9

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    10. 10

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    2. 2

      Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

    3. 3

      Antti Rinne kannusti suomalaisia synnytystalkoisiin – oma väki repesi: ”onneton sanavalinta”

    4. 4

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    5. 5

      Norjalaisjuristilta raju syytös Suomen osuudesta Johaugin tuomioon – suomalais­asiantuntija: ”Tekisi mieli sanoa hänelle...”

    6. Näytä lisää