Urpo

Ulkomaat

Valikko

YK: Tuhkarokkorokotukset lopetettu Syyriassa lasten kuolemien tähden

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdistyneiden kansakuntien järjestöt ilmoittivat keskiviikkona, että tuhkarokkorokotukset on keskeytetty Pohjois-Syyriassa. Syynä ovat epäselvät lasten kuolemantapaukset.
Avustustyöntekijöiden mukaan Pohjois-Syyriassa on kuollut 15 lasta, jotka olivat saaneet tuhkarokkorokotuksen.

Lapset kuolivat aiemmin tällä viikolla. He olivat alle kaksivuotiaita. Lisäksi kymmeniä lapsia sairastui.

Syyrian oppositioon kuuluvan ryhmän alustavassa tutkinnassa ilmeni, että rokotuksissa oli käytetty tavallisen laimennusaineen sijasta samanlaiseen pakkaukseen pakattua lihasrelaksanttia.

YK:n lastenjärjestön Unicefin ja Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan rokotukset on viisainta lopettaa, mutta vain siksi aikaa kunnes asia saadaan tutkittua. YK myös lupasi asiantuntija-apua tutkijoille.

- Niin kauan kun faktat pysyvät epäselvinä, rokotussuojakampanjan keskeytys Idlibin ja Deir Ezzourin alueilla on viisas askel, WHO ja Unicef sanoivat tiedotteessa.

Tuhkarokko on helposti tarttuva tauti, josta voi seurata muun muassa aivokalvontulehdus tai keuhkokuume. Rikkaissa maissa tuhkarokkoon kuolee yksi tai kaksi potilasta tuhannesta. WHO:n mukaan kehnoissa oloissa tuhkarokko voi tappaa jopa 10 prosenttia sairastuneista.

Avustustyöntekijät Syyriassa ovat huolissaan siitä, että vanhemmat lakkaavat uskomasta rokotusten tärkeyteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    3. 3

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    4. 4

      Ulkomaalaiset halutaan ulos Venäjän liigasta – Vladimir Putin tukee radikaalia ehdotusta

    5. 5

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    6. 6

      Tuusulassa erikoinen tuomio – kuollut nainen sai vankeusrangaistuksen: ”Eihän se hyvältä näytä”

    7. 7

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Kalervo Kummolalla selvä näkemys Jokerien ja SM-liigan väliseen kiistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    2. 2

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    3. 3

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    4. 4

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    5. 5

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    6. 6

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    7. 7

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    8. 8

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    9. 9

      Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

    10. 10

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    3. 3

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    4. 4

      Ulkomaalaiset halutaan ulos Venäjän liigasta – Vladimir Putin tukee radikaalia ehdotusta

    5. 5

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    6. Näytä lisää