Akseli

Ulkomaat

Valikko

Juutalaisten ja arabien lapset samalla urheilukentällä - "Nyt saamme juosta vapaina"

Urheilu yhdistää. Israelin ja Palestiinan suhteista on saanut viime aikoina valitettavasti lukea enimmäkseen siitä, että välejä on selvitelty lähinnä ohjusiskuilla. Jalkapallo on huomattavasti mukavampi kanssakäymisen muoto.
Peres Center järjesti 12:nnen vuoden Twinned Soccer Schools Peace Program -jalkapalloturnauksen. Turnaukseen osallistui 80 israelilaista ja palestiinalaista lasta.

The Times of Israel kertoo, että maa entinen presidentti Shimon Peres käynnisti kisat maanantaina Kibbutz Dorotissa lähellä Gazan rajaa.

Yli 600 lasta osallistuu Israelin ja Palestiinan alueilla läpi vuoden järjestettäviin jalkapallotapahtumiin, joiden tarkoitus on rakentaa arabien ja juutalaisten välistä ystävyyttä. Vuosi huipentuu "mini-World Cupiin" ensi vuonna.

11-vuotias Ofir Elbaz sanoo The Times of Israelissa, että oli todella hauska pelata kahden kuukauden jälkeen, kun on istunut vain sisällä jumissa. Sderotissa asuva Elbaz on toista vuotta mukana ohjelmassa.

- Nyt saamme juoksennella ympäriinsä vapaina.

Elbaz sanoo, että hänellä on paljon ystäviä; sekä juutalaisia että arabeja. Ohjelman paras puoli on hänen mukaan se, että sen kautta tapaa uusia ystäviä, jotka myös rakastavat jalkapalloa.

Kun Elbaz kökötti jatkuvasti pommisuojassa Gazasta ammuttujen ohjusiskujen aikana, hän kertoo ajatelleensa usein jalkapallokavereitaan Yattassa pohtien mitä he tekevät.

- Arabiystäviemme kanssa on vaikea kommunikoida, mutta puhumme jalkapallosta käsillämme.

Jonain vuosina ohjelmaan on osallistunut jopa 2 000 lasta. Heidät valitsevat paikalliset yhteisöjärjestöt. Ohjelmaan osallistuu niin tyttöjä kuin poikia, joskin he pelaavat erikseen.

Peres Center tekee yhteistyötä hallinnon kanssa, jotta palestiinalaiset lapsipelaajat saavat kulkuluvat kuuden viikon välein. Peres Centerin kehitysjohtaja Yarden Leal sanoi, että jalkapallo on kieli, jota kaikki puhuvat ja ohjelma on merkittävin suhde lasten välillä.

- Osa projektin opetuksellista antia on se, että lapset oppivat toistensa kieltä; mukaan lukien jalkapalloon liittyvää sanastoa kuten "syötä tänne".

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    4. 4

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    6. 6

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    7. 7

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    8. 8

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    9. 9

      Jatkoaika: Raimo Summanen menetti malttinsa ja haukkui vastustajan valmentajaa pedofiiliksi

    10. 10

      Tallipomot uskovat: Tästä kuljettajasta tulee tämän kauden F1-mestari

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    7. 7

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    8. 8

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    9. 9

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    10. 10

      Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    4. 4

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    6. Näytä lisää