Oliver, Olivia, Oiva

Ulkomaat

Valikko

YK: Kolme miljoonaa ihmistä on paennut Syyrian kauheuksia

Julkaistu:

Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan Syyrian pahenevan kriisin alta on joutunut pakenemaan jo kolme miljoonaa ihmistä.
UNHCR:n mukaan Syyrian alati pahenevan kriisin alta paenneiden ihmisten määrä ylittää tänään kolme miljoonaa.

Melkein puolet Syyrian asukkaista on joutunut hylkäämään kotinsa ja pakenemaan henkensä edestä. Maan rajojen yli on paennut jo yksi kahdeksasta syyrialaisesta. Puolet pakolaisista on lapsia.

Useat perheet ovat joutuneet pakenemaan henkensä edestä kauhistuttavia oloja. Suuri osa on ollut pakosalla jo yli vuoden, siirtyen kylästä kylään aina uudestaan pakoon.

Kaupungeissa, jotka ovat piiritettyjä, ihmiset kärsivät nälkää ja siviileihin kohdistetaan hyökkäyksiä tai heitä tapetaan.

- Syyrian kriisistä on tullut aikakautemme suurin humanitaarinen hätätilanne, silti maailma ei onnistu kohtaamaan pakolaisten ja heitä majoittavien maiden tarpeita, sanoo YK:n pakolaisasioiden päällikkö Antonio Guterres.

- Reaktio Syyrian kriisiin on ollut avokätinen, mutta katkera totuus on, että se ei riitä siihen mitä tarvitaan.

Huonontuneen turvallisuustilanteen lisäksi uusimmat raportit kertovat syyrialaisten ihmisten kasvavasta vaikeudesta löytää töitä, ruoan ja tarvikkeiden hintojen räjähdysmäisestä noususta ja alati heikkenevistä palveluista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

    3. 3

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    4. 4

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    5. 5

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    6. 6

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    7. 7

      Dramaattiset yksityiskohdat prinsessa Dianan hautajaisista vuotivat julkisuuteen – väliaikainen ruumishuone, tapahtuma salattiin prinsseiltä

    8. 8

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    9. 9

      Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

    10. 10

      Teemu ja Sirpa Selänne Monacon FI-radan kuuluisassa tunnelissa keskellä yötä: käytössä erikoinen kulkuneuvo – ”Aika hyvä, vähän hidas...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    3. 3

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    4. 4

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    7. 7

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    8. 8

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    9. 9

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    10. 10

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    9. 9

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    10. 10

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

    3. 3

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    4. 4

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    5. 5

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    6. Näytä lisää