Olga, Oili

Ulkomaat

Valikko

CNN: Tämä kaikki amerikkalaistoimittajan pyövelistä tiedetään

Julkaistu:

Tappajan profiili
Ääri-islamistinen Isis-järjestö julkaisi aikaisemmin tällä viikolla videon, jolla huppupäinen kaapumies teloittaa julmasti amerikkalaisen kuvajournalisti James Foleyn.
Tiistaina sosiaaliseen mediaan ladatulla videolla näytetään 40-vuotiaan amerikkalaisjournalisti James Foleyn kaulan katkaisu. Ennen teloitusta Foley kertoo, kuinka amerikkalaisten ilmaiskut Isis-järjestöä vastaan ovat sinetöineet hänen kohtalonsa.

Teloitusvideon julkaiseminen käynnisti välittömästi laajamittaisen ihmisjahdin videolla esiintyvän "pyövelin" kiinnisaamiseksi. Esimerkiksi Britannian tiedustelupalvelut ovat yrittäneet aktiivisesti jäljittää mustaan kaapuun ja huppuun verhoutunutta teloittajaa, jonka on tulkittu puhuvan videolla brittienglantia lontoolaisella aksentilla.

CNN julkaisi perjantaina verkkosivuillaan artikkelin, jossa kerrotaan tiedustelupalveluiden pikkutarkasta työstä teloittajan henkilöllisyyden selvittämiseksi. Vaikka James Foleyn murhaaja on pukeutunut teloitusvideolla peittävästi, on hänestä CNN:n mukaan mahdollista saada useita yksityiskohtia selvitetyksi.

Surmaaja oli todennäköisesti vasenkätinen

CNN:n mukaan tappajan pituus, paino ja ihonväri on mahdollista selvittää pelkän videokuvan perusteella. Videokuvasta tehtyjen tulkintojen avulla miehen voidaan myös sanoa olevan vasenkätinen.

Itse kuvaa tärkeämpiä johtolankoja tarjoaa kuitenkin äänitallenne. Sen perusteella kielitieteilijät ovat päätelleet miehen olevan nuori, todennäköisesti vasta alle 30-vuotias. Lisäksi hänen arvioidaan olevan Etelä-Englannista ja Englannissa koulutettu.

Yorkin yliopiston kielitieteilijän, Paul Kerswillin mukaan pyöveli on mitä todennäköisimmin Lontoosta.

- Hän on todennäköisesti, muttei täysin varmasti, lontoolainen. Hän on kasvanut monikulttuurisessa, monikielisessä naapurustossa, millä on oma vaikutuksensa muutoksiin englannin ääntämyksessä.

Kerswillin mukaan on kuitenkin erittäin vaikea sanoa täsmälleen, mistä osasta Lontoota mies on kotoisin tai mihin etniseen ryhmään hän kuuluu.

- Hän ei todennäköisesti ole puhdasverinen britti. Hänellä voi olla sukutaustat Pakistanissa, Somaliassa, Etelä-Amerikassa tai jossain muualla. Joku voi väittää, ettei hänen puheensa ole brittienglantia, mutta sitä se on - tällaiseksi kieli kehittyy monikielisessä ympäristössä, Kerswill sanoo.

Tappajalla on keskiluokkainen perhetausta?

Ääniekspertti John Olsson puolestaan on analysoinut teloitusvideolla käytettyjä sanoja. Hänen mukaansa videon ääni kuulunee todennäköisesti englantia äidinkielenään puhuvalle miehelle. Sen sijaan puhe itsessään voi olla ulkomaalaisen kirjoittama.

- Osa lauserakenteesta vaikuttaa ulkomaalaisen tekemältä.

Olsson kuitenkin profiloi itse puhujan hyvin koulutetuksi ja otaksuu tällä olevan vähintäänkin keskiluokkainen perhetausta.

Paitsi, että Yhdysvaltain ja Brittien asiantuntijat analysoivat propagandavideota tarkkaan äänneopin asiantuntijoiden kanssa, he myös vertaavat sitä äänitallenteisiin, joita viranomaisten käsissä on jo valmiiksi olemassa. Osassa tallenteista on tehty sellaisten ihmisten puheesta, joilla tiedetään olevan yhteyksiä ääriaineksiin Lähi-idässä.

CNN:n mukaan videosta tehtävissä olevien päätelmien ja äänivertailujen perusteella tutkijat pystyvät rajaamaan epäiltyjen joukkoa oleellisesti.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  2. 2

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  3. 3

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  4. 4

    Saimaan kanavaan 200 ihmistä kyydissään jumittunut M/S Carelia palasi Lappeenrantaan – toimitusjohtaja kiistää ruuan loppumisen

  5. 5

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  6. 6

    Välikohtaus Itämerellä paljastui: Venäläinen sotalaiva lähetti mystisiä radioviestejä, musta helikopteri kaartoi rahtialuksen yli

  7. 7

    Plusmalli Ashley Graham poseeraa sensuellissa alastonkuvassa: vain käsi peittää kriittiset paikat – ”Toivon olevani joskus yhtä itsevarma”

  8. 8

    Prinsessa Diana soitti pojilleen vain tunteja ennen kuolemaansa – Prinssit lopettivat puhelun lyhyeen: ”Olimme kiireisiä”

  9. 9

    Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

  10. 10

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  2. 2

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  3. 3

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  4. 4

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  5. 5

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  6. 6

    Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

  7. 7

    Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

  8. 8

    Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

  9. 9

    Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

  10. 10

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  4. 4

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  5. 5

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  2. 2

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  3. 3

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  4. 4

    Saimaan kanavaan 200 ihmistä kyydissään jumittunut M/S Carelia palasi Lappeenrantaan – toimitusjohtaja kiistää ruuan loppumisen

  5. 5

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  6. Näytä lisää