Marko, Markus, Markku

Ulkomaat

Valikko

"Totuus ei mairitteleva - Venäjä ostaa aikaa"

Suomalaisasiantuntijan mukaan nopea tutkimus voisi paljastaa Venäjän osavastuun asiasta
Venäjän presidentti Vladimir Putin koettaa viivyttää ulkopuolista tutkintaa lentokonetragediassa, arvioi Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola STT:lle.

Aaltola uskoo, että nopea tutkimus voisi paljastaa Venäjän osavastuun asiasta. Osallisuuden paljastuminen johtaisi Putinin kansainvälisen aseman täydelliseen romuttumiseen.

– Venäjä tuntuu ostavan aikaa. Näyttää siltä, ettei totuus alas ampumisesta ole Venäjän kannalta kovinkaan mairitteleva, sanoo Aaltola.

Putin julkaisi yöllä lausunnon, jossa hän Itar-Tassin mukaan luonnehti tapausta tragediaksi. Hän vetosi Ukrainassa sotiviin osapuoliin, jotta kansainväliset tutkijat voivat toimia putoamispaikalla. Lisäksi Putin vaati paikalle YK:n kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön ICAO:n alaista asiantuntijaryhmää. Hän ei maininnut paikalla jo olevia Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin tutkijoita.

Aaltolan mukaan Venäjä madaltaa kielenkäyttöään uhmakkaasta yhteistyöhakuiseksi, mutta välttelee silti omaa vastuutaan. Hän sanoo, että Venäjällä on yhä useita keinoja viivyttää tutkintaa.

– Lento-onnettomuuksissa tutkimuksia johtaa yleensä maa, jonka alueella se on tapahtunut. Tässä voidaan päästä viikkojen vääntöön siitä, mikä maa johtaa ja ketkä ovat relevantit tahot.

"Suomikin joutunee koventamaan äänenpainojaan"

YK:n turvallisuusneuvosto äänestää tänään illalla Australian päätöslauselmaesityksestä, jossa Itä-Ukrainan kapinallisia vaaditaan sallimaan täysi ja esteetön pääsy alas ammutun koneen putoamispaikalle. Aaltolan mukaan Venäjä voi tässäkin pelata aikaa saivartelemalla sanamuodoista.

– Tapahtumasarja oli Venäjän kannalta tavattoman epäsuotuisa. Vaikea nähdä, miten muuten selvitä kuin aikaa ostamalla. Varmaan Moskovassa ollaan melko hermostuneita ja hikeä pukkaa informaatiosodan suunnittelijoilla.

– Venäjän ja kapinallisten tekemät terroristiset teot asettavat Venäjää ymmärtävät tahot hankalaan asemaan. Suomikin joutunee koventamaan äänenpainojaan. Pääasia ei enää voi olla Venäjän kaupan suojelussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    2. 2

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    3. 3

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    4. 4

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    5. 5

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    6. 6

      ”Vuosisadan ryöstö” Paraguayssa: Räjähteitä ja armeijatason aseita – kaupunki kuin sotatanner

    7. 7

      Elton John sairastui vakavasti kiertueella

    8. 8

      Le Peniltä yllättävä ilmoitus: luopuu Kansallisen rintaman puheenjohtajuudesta

    9. 9

      Yksi kuoli ja kaksi loukkaantui Hirvensalmella sijaitsevassa asunnossa – poliisi tutkii kahtena tapon yrityksenä

    10. 10

      Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    3. 3

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    4. 4

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    5. 5

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    6. 6

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    7. 7

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    8. 8

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    9. 9

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    10. 10

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    2. 2

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    3. 3

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    4. 4

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    5. 5

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    6. Näytä lisää