Signe, Varma

Ulkomaat

Reuters: Venäjälle maanantaina lisäpakotteita monelta taholta

Julkaistu: , Päivitetty:

EU:n, Yhdysvaltojen ja G7-maiden odotetaan määräävän maanantaina lisää pakotteita Venäjää vastaan, kertoo uutistoimisto Reuters.
Yhdysvallat on aiemmin uhannut Venäjää lisäpakotteilla, jos maa ei muuta Ukraina-politiikkaansa. Asiaan perehtyneet lähteet kertovatkin uutistoimisto Reutersille, että USA:n odotetaan määräävän lisää pakotteita maanantaina. Pakotteet ovat seurausta Itä-Ukrainan levottomuuksista, joiden takana on Ukrainan mukaan Venäjän halu horjuttaa vakautta maan itäosissa.

Pakotteita määrättäneen sekä yksittäisille henkilöille että laajemmille kokonaisuuksille, jollaisia voivat olla esimerkiksi yritykset.

Nimettömien lähteiden mukaan myös EU:n odotetaan julkistavan maanantaina lista viidestätoista uudesta pakotteiden kohteeksi joutuvasta henkilöstä.

Osa EU:n ja Yhdysvaltain pakotteiden kohteeksi joutuvista on lähteiden mukaan samoja.  Yhdysvallat säätää pakotteita luultavasti presidentti Putinin tukijoille, kun taas EU määrännee sanktioitaan etupäässä sellaisia tahoja vastaan, jotka ovat vastuussa Itä-Ukrainan levottomuuksista.

Myös talouden mahtimaat G7-valtiot ovat päättäneet määrätä Venäjälle uusia pakotteita. Yhdysvaltalaisviranomaisen mukaan myös näistä pakotteista kerrottaneen jo maanantaina. Lausunnossaan G7-maat tuomitsivat sen, ettei Venäjä ole tuominnut Venäjä-mielisten separatistien toimia Ukrainassa.

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon tiedotti perjantaina, että venäläiset koneet ovat lentäneet Ukrainan ilmatilaan useita kertoja viimeisten 24 tunnin aikana. Asiasta ei annettu tarkempia tietoja, mutta eversti Steve Warren kehotti Moskovaa toimimaan välittömästi tilanteen liennyttämiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Norjalaisjuristilta raju syytös Suomen osuudesta Johaugin tuomioon – suomalais­asiantuntija: ”Tekisi mieli sanoa hänelle...”

    2. 2

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    3. 3

      Tauolle jäävä Robin suuntaa asepalveluksen pariin – ”Sinne pitää mennä, ja sinne mennään”

    4. 4

      Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

    5. 5

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    6. 6

      Poliisi teki pysäyttävän päivityksen koululaisten välisistä kiusaamisviesteistä: ”Tapa ittes, saatanan ruma”

    7. 7

      Sekava liikenneopaste huvittaa Varsinais-Suomessa – osaisitko ajaa tästä oikein?

    8. 8

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    9. 9

      Supersankari, eläinmeedio, meikkaava kirkkoherra ja pornotähti − uutuussarja esittelee 30 suomalaisen täysin poikkeukselliset elämäntavat

    10. 10

      50 000 euron maailmanympärimatkan tehnyt Anna-Katri listaa 6 upeinta kohdetta – näihin on päästävä!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    6. 6

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    7. 7

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    8. 8

      Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis on kadonnut ruotsalaistoimittaja Kim Wall

    9. 9

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    10. 10

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Norjalaisjuristilta raju syytös Suomen osuudesta Johaugin tuomioon – suomalais­asiantuntija: ”Tekisi mieli sanoa hänelle...”

    2. 2

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    3. 3

      Tauolle jäävä Robin suuntaa asepalveluksen pariin – ”Sinne pitää mennä, ja sinne mennään”

    4. 4

      Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

    5. 5

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    6. Näytä lisää