Minna, Vilma, Miina

Ulkomaat

Valikko

Venäjä alkaa valvoa kaksoiskansalaisiaan – Putin haluaa etsiä ”kansallispetturit”

Julkaistu:

Presidentti Vladimir Putin tukee lakialoitetta, jonka mukaan kaikkien venäläisten on ilmoitettava Venäjän viranomaisille mahdollisesta jonkin toisen maan kansalaisuudestaan rangaistuksen uhalla.
Aie kaksoiskansalaisten valvomisesta tuli esille torstaina, kun Putin tapasi Venäjän parlamentin ylähuoneen jäseniä. Perustuslakivaliokunnan edustaja Andrei Klishas esitti Putinille, että Venäjälle on säädettävä laki kaksoiskansalaisuuden ilmoitusvelvollisuudesta. Putin kannatti esitystä välittömästi.

 

Tärkeintä on, että me rekisteröimme nämä tapaukset


- Meillä on täysi oikeus tietää, keitä Venäjällä asuu ja mitä he harrastavat, Putin sanoi uutistoimisto Interfaxin mukaan.

Klishas muistutti, että esimerkiksi Yhdysvalloissa kansalaisuuden saanti edellyttää uskollisuudenvalan eli niin kutsutun lippuvalan vannomista Yhdysvalloille. Näin Venäjällä asuu siis joukko venäläisiä, jotka ovat vannoneet uskollisuuttaan myös Venäjän päävihollisena pidetylle Yhdysvalloille.

- Tämä esimerkki ulkomaan kansalaisuuden ottavien ihmisten valasta ei saa jäädä ilman huomiota, Putin säesti Klishasia.


Klishasin mukaan kaksoiskansalaisuuden salaamisesta pitää lisäksi säätää jokin rikosoikeudellinen rangaistus. Hänen mukaansa sopiva rangaistus voisi olla esimerkiksi yhdyskuntapalvelu.

- Tärkeintä on, että me rekisteröimme nämä tapaukset ja vastuuseikka on sellainen, jota te voitte miettiä yhdessä duuman ja hallituksen kanssa, Putin sanoi.

Putin lanseerasi käsitteen ”kansallispetturit”



Venäjällä on tähän mennessä ollut jo kansalaisjärjestöjä koskeva laki ”ulkomaalaisista agenteista”, mutta nyt näyttää siis siltä, että Putin alkaa etsiä ulkomaalaisia agentteja myös kaksoiskansalaisuuden omaavien venäläisten joukosta.

 

Tämä on puolustautumista ”viidettä kolonnaa” vastaan, mistä presidenttikin muistutti puheessaan.


Kun Putin puhui maansa parlamentille reilu viikko sitten Krimin liittämisen kunniaksi, hän ilmoitti puheessaan epäilevänsä, että länsi laskee Venäjän sisäisen ”viidennen kolonnan” eli erilaisten ”kansallisten pettureiden” varaan, kun se yrittää horjuttaa Venäjän valtiota.

Useat venäläiset tutkijat ovat jo kiinnittäneet huomiota Putinin lanseeraamaan termiin ”kansallispettureista”, joka on kuin suoraa jatkoa Neuvostoliiton aikana käytössä olleelle kansanvihollinen-termille.


Kaksoiskansalaisten ilmoittautumisvelvollisuus näyttää siis olevan yksi uusi konkreettinen keino, jonka avulla Putin haluaa etsiä potentiaaliset kansallispetturit, jotka voisivat nousta hänen omaa valtaansa vastaan Venäjällä.

- Tämä (lakialoite) liittyy siihen, että osa meidän eliitistämme pitää jo hallussaan länsivaltojen kansalaisuutta tai he pyrkivät saamaan sellaisen, ja siten he saattavat pettää Venäjän kansalliset intressit, kommunistien kansanedustaja Vadim Solovjev sanoi RBK-lehdelle.

Liberaalidemokraattien kansanedustaja Aleksei Didenko ilmoitti kannattavansa myös sitä, että kaksoiskansalaisuuden salaaminen säädetään rangaistavaksi teoksi.

- Tämä on puolustautumista ”viidettä kolonnaa” vastaan, mistä presidenttikin muistutti puheessaan. Että ei tulisi sellaisia tilanteita kuin Ukrainassa, jossa osa kaksoiskansalaisuuden omaavista kansanedustajista muutti mielipidettään sen jälkeen, kun he olivat käyneet toisen kotimaansa suurlähetystössä keskustelemassa, Didenko sanoi.

2011 Putin ymmärsi kaksoiskansalaisuutta



Kun kaksoiskansalaisuuden ilmoittamisvelvollisuus tulee Venäjällä voimaan, oman virallisen ilmoituksensa joutuvat tekemään siis esimerkiksi Suomen kaksoiskansalaisuuden omaavat venäläismiljardöörit Gennadi Timtshenko ja Boris Rotenberg perheineen. 


Sama velvollisuus tulee todennäköisesti koskemaan myös lukuisia Suomessa asuvia tavallisia venäläisiä viimeistään siinä vaiheessa, jos he muuttavat takaisin Venäjälle tai menevät käymään Venäjällä.

 

Ongelma on siinä, että laissa edellytetään, että kansalaisjärjestön on ilmoittauduttava itse ulkomaalaisten agenttien rekisteriin.


Vielä vuonna 2011 Putin suhtautui Timtshenkon Suomen kansalaisuuteen hyvin ymmärtävästi.

- Tietääkseni hän todellakin otti Suomen kansalaisuuden, mutta hän on myös Venäjän kansalainen. Minusta se on normaalia, että nykyaikana ihminen voi valita itselleen minkä tahansa asuinpaikan, mutta tuntea silti yhteyttä synnyinmaahansa. Tosin sellaiselle ihmiselle kuin minä, se ei ole mahdollista, Putin sanoi tuolloin lehdistötilaisuudessa, kun häneltä kysyttiin hänen ystävyyssuhteestaan Timtshenkoon.

Venäjällä on jo nyt voimassa laki, jonka mukaan korkeita valtiollisia virkoja eivät voi pitää hallussaan ihmiset, joilla on jonkin toisenkin maan kansalaisuus.

Lakia ulkomaalaisista agenteista kiristetään?


Torstain tapaamisessa Venäjän parlamentin ylähuoneen edustaja Andrei Klishas esitti huolensa myös siitä, että Venäjällä nyt voimassa oleva laki ulkomaalaista agenteista ei ole toiminut halutulla tavalla. Lain mukaan ulkomaalaista rahoitusta saavien kansalaisjärjestöjen on tunnustauduttava ulkomaalaisiksi agenteiksi.

 


Klishasin mukaan vain yksi kansalaisjärjestö on tähän mennessä ilmoittautunut vapaaehtoisesti ulkomaalaiseksi agentiksi, joten lakia olisi muutettava.

- Ongelma on siinä, että laissa edellytetään, että kansalaisjärjestön on ilmoittauduttava itse ulkomaalaisten agenttien rekisteriin. Meidän ehdotuksemme on, että oikeusministeriö voisi jatkossa itse liittää kansalaisjärjestöt rekisteriin ja järjestöt puolestaan voisivat valittaa tästä päätöksestä oikeusteitse, Klishas sanoi.
  • 3D

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    2. 2

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    3. 3

      Silja Galaxylta mereen pudonnut kuoli

    4. 4

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    5. 5

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Kristittyjä kuljettaneeseen linja-autoon hyökättiin – yli 20 kuollut Egyptissä

    8. 8

      Timo, 36, sai napattua videolle salaman tuhovoiman Savonlinnassa – katso, miltä näyttää isku taivaalta

    9. 9

      Kädenpuristelua, tylyä tönintää ja vaivaantuneita katseita – IS seurasi Trumpin ensimmäistä Nato-huippukokousta

    10. 10

      Mercedeksellä hermostuttiin Bottaksen sponsorointiin liittyvästä uutisoinnista – mikä on suomalaismiljardöörin jättituen merkitys?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    2. 2

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    3. 3

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    4. 4

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    5. 5

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    6. 6

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    7. 7

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    8. 8

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    9. 9

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    10. 10

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    2. 2

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    3. 3

      Silja Galaxylta mereen pudonnut kuoli

    4. 4

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    5. 5

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    2. 2

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    3. 3

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    4. 4

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    5. 5

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    6. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. Näytä lisää