Alvar, Auno

Ulkomaat

Harkovassa ammuttiin kaksi kahvilaan – venäläisuutistoimisto kutsuu ”terroriksi”

Julkaistu:

Kaksi miestä sai surmansa paikallisen Norma-kahvilan lasiterassilla sunnuntai-iltana, kun heitä ammuttiin automaattiaseella.
Ukrainalaisten viestimien perusteella näyttää siltä, että Harkovan sunnuntaisessa ampumavälikohtauksessa oli kyse paikallisten liikemiesten välienselvittelystä. Dozor-lehden mukaan ampuja pakeni paikalta ja jätti Kalashnikovin jalkakäytävälle ravintolan edustalle.

Harkovan poliisilähteiden mukaan yksi kuolleista oli Jevgeni Slonevski, joka on tunnettu paikallisessa liike-elämässä muun muassa rahanvaihtobisneksistään. Lisäksi kuoli Litvinov-niminen mies, ja ravintolan tarjoilija haavoittui lievästi.

Paikallisten tietojen mukaan Slonevskin perheellä oli ollut reviiritaistelua kilpailijoidensa kanssa, joten on mahdollista, että surma liittyy bisnesriitoihin.

Venäläinen Regnum-uutistoimisto otsikoi kuitenkin ampumavälikohtauksesta kertovat uutisensa ”Terroria Harkovassa: kahvilan asiakkaita ammuttiin automaattiaseella – kaksi kuoli”. Regnumin uutisesta saa vaikutelman, että ampumavälikohtauksella olisi kytkös parhaillaan meneillään olevaan Ukrainan poliittiseen kriisiin.

Venäläisuutistoimiston mukaan Harkovan mielenosoituksissa loukkaantui myös  viikonloppuna joitakin ihmisiä, kun heitä pahoinpideltiin ”fasisminvastaisessa”  - eli Venäjää tukevassa - mielenosoituksessa.

Väkijoukkoa kohti kerrottiin myös ammutun pistoolilla. Tapahtumien kulku on epäselvä, ja esimerkiksi Oikea sektori on kutsunut tapahtunutta provokaatioksi ja kiistänyt olleensa välikohtauksen takana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    2. 2

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    3. 3

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    4. 4

      Metsään suistunut auto katkaisi valopylvään ja puita Ylivieskassa – nuori kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalle

    5. 5

      Mariah Carey hätkähdytti antoisassa nahkamekossa – treffi-illan piukka asuvalinta pakotti tukeutumaan nuoreen rakkaaseen

    6. 6

      Entinen tv-kuuluttaja: ”Ei ollut oma ratkaisuni, etten ole enää ruudussa”

    7. 7

      Trump jatkoi huippu-urheilijoiden ryöpyttämistä – NFL-pelaajan äidiltä uhmakas kuitti presidentille

    8. 8

      15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

    9. 9

      Trump uhkasi poikkeuksellisen suorasanaisesti Pohjois-Korean johtajia: ”He eivät ole täällä enää pitkään”

    10. 10

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    2. 2

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    3. 3

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    4. 4

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

    7. 7

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    8. 8

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    9. 9

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    10. 10

      Huippukokki Tomi Björck häipyi Suomesta – uskomaton määrä matkatavaraa: perhe poseeraa laukkuröykkiön keskellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    2. 2

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    3. 3

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    4. 4

      Metsään suistunut auto katkaisi valopylvään ja puita Ylivieskassa – nuori kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalle

    5. 5

      Mariah Carey hätkähdytti antoisassa nahkamekossa – treffi-illan piukka asuvalinta pakotti tukeutumaan nuoreen rakkaaseen

    6. Näytä lisää