Minna, Vilma, Miina

Ulkomaat

Valikko

Näin 15 vuotta vallassa on vaikuttanut Vladimir Putiniin - katso kuvat muutoksesta

Julkaistu:

Vladimir Putin on 15 vuodessa kokenut huikean muutoksen kalpeasta pääministeristä urheilulliseksi macho-presidentiksi.
Joulukuun viimeisenä päivänä vuonna 1999 Boris Jeltsin jätti yllättäen presidentin toimensa terveydellisistä syistä. Venäjän virkaatekevän presidentin toimi siirtyi pian maan pääministerille, Vladimir Vladimirovitsh Putinille. Elokuussa pääministeriksi valittu Putin oli kasvattanut suosiotaan hyökkäämällä Venäjän federaation asevoimilla valtion etelärajoilla sijaitsevaan Tsetsheniaan.

Joulukuussa otetuissa uutiskuvissa presidentti Jeltsinin varjossa vuoroaan odottelee hieman huonoryhtinen, kalpea ja vakavanoloinen 47-vuotias Putin, työläisperheen vesa ja KGB:n oppia saanut everstiluutnantti. Virallisesti Putin valittiin Venäjän federaation toiseksi presidentiksi maaliskuussa 2000. Hän voitti vaalit saaden 52,94 % äänistä.

Vuoteen 2004 kestänyt ensimmäinen presidenttikausi kasvatti Putinista kuvissa rennon ja ruskettuneen valtionpäämiehen.

Vuoden 2004 vaalien alla itsevarma presidentti vaihtoi hallituksen pääministeriä ja voitti vaalit selvästi 14. maaliskuuta. Etyjin vaalitarkkailijoiden mukaan vaalit olivat lailliset ja vapaat, joskin tiedotusvälineiden toiminta oli sen mukaan puolueellista. ETYJ:n julkilausuman mukaan valtion hallinnassa olevat tiedotusvälineet silittivät istuvaa presidenttiä lähinnä myötäkarvaan.

Hieman myöhemmin Putin silitteli tiikereitä ja muita villieläimiä. Vuoteen 2008 kestänyt toinen kausi toi esiin macho-presidentin, joka esitteli valokuvissa paidatonta ja lihaksikasta yläruumistaan. Sama meininki jatkui myös 2008-2012, kun Putin toimi pääministerinä, Dmitri Medvedevin toimiessa presidenttinä. Pääministeri esiintyi näyttävästi ja urheilullisena ja jätti monien mielestä presidentin varjoonsa.

Kolmannella, vuonna 2012 alkaneella, presidenttikaudellaan Putin on palannut jälleen perinteisempään pukeutumistyyliin. Mielenkiintoista on, ettei nykyisin 61-vuotias presidentti kuvien perusteella näytä viimeisten kuuden vuoden aikana vanhentuneen juuri lainkaan. Julkisuudessa hän korostaa urheilullista elämäntyyliään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    2. 2

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    3. 3

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    4. 4

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    5. 5

      Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

    6. 6

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    7. 7

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    8. 8

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    9. 9

      Virkailija tuijotti ja arvosteli olympiavoittajan vartaloa – naistähdeltä kovaa tekstiä: ”Olen kurkkuani myöten täynnä”

    10. 10

      Horoskooppi 26.5.2017

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    4. 4

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    5. 5

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    6. 6

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    7. 7

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    8. 8

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    9. 9

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    10. 10

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    2. 2

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    3. 3

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    4. 4

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    5. 5

      Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

    6. Näytä lisää