Urpo

Ulkomaat

Valikko

HS: Suomalaisia kuoli ulkomailla ennätyksellinen määrä

Julkaistu:

Helsingin Sanomien mukaan suomalaisia on kuollut ulkomailla viime vuonna ennätyksellisen paljon, pitkälti yli 400.
HS:n mukaan Suomen rajojen ulkopuolella kuoli viime vuonna 478 suomalaista. Viime vuonna vastaava luku oli 407 ja edeltävänä vuonna 350. Uutisen mukaan eniten kuolemantapauksia on tapahtunut Espanjassa, sitten Thaimaassa, Virossa, Ruotsissa ja Australiassa.

Ulkoministeriön kriisi- ja avustustiimin vetäjän Jussi Tannerin mukaan syynä kuolemantapausten määrän kasvulle on se, että suomalaiset matkustavat enemmän kuin ennen. HS:lle hän kertoo, että tilastossa voi myös näkyä se, että ulkomailla oleskelee aiempaa enemmän iäkkäitä suomalaisia.

HS:n mukaan suurin osa suomalaisvainajista haudataan kotimaan multiin. Ulkomailla haudataan vuosittain parikymmentä suomalaista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    2. 2

      Donald Trump paljasti puhelimessa sotilassalaisuuden ydinsukellusveneistä

    3. 3

      Näin omaiset muistelivat presidentti Koivistoa – lue koko puhe sanasta sanaan

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      TV-katsojat kiinnittivät huomiota – Kekkosen ja Koiviston hautajaisissa eri linjaus arkulla

    6. 6

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    7. 7

      Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

    8. 8

      Cristiano Ronaldoa uhkaa kova rangaistus – yli viiden vuoden tuomio mahdollinen

    9. 9

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    10. 10

      Turvottaako? Näillä nikseillä saat litteän vatsan nopeasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    4. 4

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    5. 5

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    6. 6

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    7. 7

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    8. 8

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    9. 9

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    10. 10

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    2. 2

      Donald Trump paljasti puhelimessa sotilassalaisuuden ydinsukellusveneistä

    3. 3

      Näin omaiset muistelivat presidentti Koivistoa – lue koko puhe sanasta sanaan

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      TV-katsojat kiinnittivät huomiota – Kekkosen ja Koiviston hautajaisissa eri linjaus arkulla

    6. Näytä lisää