Leo

Ulkomaat

Valikko

Aktivistien ja japanilaisvalaanpyytäjien alukset törmäsivät rajusti

Julkaistu:

Tallentui videolle
Ympäristöaktivistit katsovat valaanpyytäjien aiheuttaneen sunnuntaisen törmäyksen tahallisesti.
Eteläisellä jäämerellä tapahtuneessa onnettomuudessa olivat osallisina ympäristöjärjestö Sea Shepherdin Bob Barker -alus sekä japanilainen valaanpyyntialus nimeltä Yushin Maru 3. Ympäristöjärjestön julkaisemalta videolta näkyy kuinka valaanpyyntialus leikkaa Bob Barkerin käyttämälle kulkulinjalle ja laivat törmäävät toisiinsa rajun näköisesti.

Ympäristöjärjestö syyttää sunnuntaina julkaisemassaan tiedotteessa japanilaisaluksen miehistöä tietoisesti tehdystä hyökkäyksestä. Tiedotteen mukaan Yushin Maru 2 ja Yushin Maru 3 -alukset pyrkivät estämään Bob Barkerin sekä ympäristöjärjestön toisen aluksen, Steve Irwinin, pääsyn Nisshin Marun lähistölle. Nisshin Maru on tehdaslaiva, johon pyyntialusten keräämät valaat toimitetaan jalostettaviksi.

Jo ennen törmäystä valaanpyyntialukset olivat kiertäneet toistuvasti kehää aktivistien alusten ympärillä. Ennen sunnuntaista törmäystä japanilaisaluksista on heitetty mereen teräsvaijereita, joiden avulla on pyritty vaurioittamaan aktivistien käyttämien laivojen potkureita.

Kaupallinen valaanpyynti on ollut kiellettyä 1980-luvulta lähtien. Japani kertoo valaanpyyntinsä tapahtuvan tieteellisiin tarkoituksiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Iskelmälegenda Annikki Tähti on kuollut

    3. 3

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    4. 4

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    5. 5

      Nahkahanskainen mies ilmestyi oven taakse – tyttö kertoi oikeudessa kauhunhetkistään

    6. 6

      ”Pakene, piiloudu, hälytä” – poliisi julkaisi ohjevideon äkilliseen vaaraan

    7. 7

      Näin haittaohjelma iski Suomeen – tällaisia ovat uhrit

    8. 8

      Näin voit suojella omaa tietokonettasi haittaohjelmalta – tee nämä heti

    9. 9

      Väärennetty Trump-etusivu roikkuu golfklubien seinillä – Time-lehti vaatii Trumpin yhtiöitä poistamaan kuvat

    10. 10

      Vilkkaan festariviikon sää: Provinssissa lämpö hellii – kaikkialla ei näytä yhtä hyvältä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    4. 4

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    5. 5

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    6. 6

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    7. 7

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    8. 8

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    9. 9

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    10. 10

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    7. 7

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Iskelmälegenda Annikki Tähti on kuollut

    3. 3

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    4. 4

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    5. 5

      Nahkahanskainen mies ilmestyi oven taakse – tyttö kertoi oikeudessa kauhunhetkistään

    6. Näytä lisää