Oliver, Olivia, Oiva

Ulkomaat

Valikko

Yhdysvaltain B-52 -pommittajat uhmasivat Kiinan uutta ilmapuolustusaluetta

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvallat haastoi heti tuoreeltaan Kiinan julistaman laajennetun ilmapuolustusvyöhykkeen, joka ulottuu kiisteltyjen saarten ympärille Itä-Kiinan merellä.
Kaksi amerikkalaista B-52 Superfortress -pommikonetta lensi vyöhykkeellä noin tunnin ilman, että Yhdysvallat olisi kertonut lennosta etukäteen Kiinalle.

Koneet nousivat ilmaan Guamin saarelta ja saapuivat Kiinan julistamalle tunnistusvyöhykkeelle varhain aamuyöllä tiistaina Suomen aikaa, kertoivat Yhdysvaltain virkamieslähteet Wall Street Journalille.

Kiinan hallitus ilmoitti viikonvaihteessa laajentavansa maan ilmapuolustusvyöhykettä kattamaan Diaoyun saaret, joita Kiina pitää ominaan. Myös Japani vaatii saariryhmää omistukseensa. Japanissa saariryhmää nimitetään Senkakuksi.

Kaikkien laajennetulle ilmapuolustusvyöhykkeelle saapuvien lentokoneiden on tästä lähtien ilmoitettava lentosuunnitelmansa viranomaisille, vaati Kiinan hallitus viikonvaihteessa.

B-52:t eivät kuitenkaan ennakkoilmoitusta tehneet. Koneiden lento oli osa pitkään suunniteltua harjoitusta, kertoivat amerikkalaislähteet lehdelle. Koneet eivät olleet aseistettuja eivätkä hävittäjät saattaneet niitä.

Kiina ei reagoinut pommituskoneiden lentoon eikä yrittänyt ottaa niihin radioyhteyttä. Koneet palasivat Guamille lennon päätyttyä. Wall Street Journal kertoi.

Kiinalainen tukialus merisotaharjoituksiin

Sotilaallinen jännitys herkällä merialueella kiristyy.

Kiinan ainoa operatiivisessa käytössä oleva lentotukialus Liaoning on matkalla merisotaharjoituksiin Etelä-Kiinan merelle.

Liaoningia saattaa ohjusristeilijä, kaksi hävittäjäalusta ja kaksi ohjusfregattia. Merisotaharjoituksen aiheena on yhteistoiminta osastossa, kertoi Kiinan merivoimat verkkosivuillaan.

Kiinalla on aluekiistoja sekä Etelä-Kiinan merellä että Itä-Kiinan merellä. Etelä-Kiinan merellä kiistelyn kohteena ovat muun muassa Spratlysaaret, joiden omistusta vaativat Kiinan lisäksi muun muassa Filippiinit, Vietnam, Brunei ja Malesia. Kahdeksan saarista on Kiinan hallinnassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

    3. 3

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    4. 4

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    5. 5

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    6. 6

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    7. 7

      Dramaattiset yksityiskohdat prinsessa Dianan hautajaisista vuotivat julkisuuteen – väliaikainen ruumishuone, tapahtuma salattiin prinsseiltä

    8. 8

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    9. 9

      Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

    10. 10

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    3. 3

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    4. 4

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    5. 5

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    6. 6

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    7. 7

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    8. 8

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    9. 9

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    10. 10

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    9. 9

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    10. 10

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

    3. 3

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    4. 4

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    5. 5

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    6. Näytä lisää