Pertti, Albert

Ulkomaat

Valikko

Suomalaisia kuljettanut lautta juuttui matalikolle Thaimaassa

Thaimaassa matalikolle jumiin jääneellä autolautalla olevat suomalaiset eivät tiedä, milloin pääsevät pois.
Koh Changin saarelta Thaimaan mantereelle matkalla ollut kaksikerroksinen autolautta ajoi matalikolle kuuden jälkeen iltapäivällä paikallista aikaa.

- Tässä on aika pahoja matalikkoja, ja sää oli huono. Tämä oli päivän viimeinen vuoro ja oli todella pimeää, kertoo lautalla oleva suomalainen Mikko Merikallio.

Katsotaan nyt, ollaanko täällä koko yö odottamassa

Koh Changilla ravintolaa pitävän Merikallion mukaan lautalla on myös muutama muu suomalainen.

Toinen laiva tuli hätiin

Lautta ei ole vielä liikahtanutkaan matalikolta. Merikallio kertoo, että toinen laiva on yrittänyt työntää laivaa vapaille vesille, täysin tuloksetta.

- Nyt nämä yrittävät ilmeisesti yhdessä. Tämänkin lautan moottorit on laitettu päälle.

Merikallion mukaan lautta ei ole hievahtanut, vaikka kummankin aluksen potkurit ovat jauhaneet täysillä.

Laivalla olivat ovat epätietoisia lähitunneista.

- Katsotaan nyt, ollaanko täällä koko yö odottamassa, että vesi nousee, Merikallio totesi IS:lle puhelimitse lautalta.

"Kertaakaan aiemmin ei ole käynyt näin"

Lautalle sopii hänen mukaansa viitisenkymmentä autoa. Nyt sen kannella on 15 autoa ja noin 60 ihmistä.

Merikallio on asunut Thaimaassa kahdeksan vuotta ja pitänyt ravintolaa Koh Changilla 2,5 vuotta. Hän kulkee samalla lautalla viikoittain.

- Kertaakaan aiemmin ei ole käynyt näin, hän sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    2. 2

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    3. 3

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    4. 4

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Järjestölle yli 450 000 euron tuki ministeriöltä – sovelsi Suomessa islamin lakia

    7. 7

      Investointipankkiiri ja ”taustaansa häpeävä” juristi – tällaiset ovat Ranskan presidenttiehdokkaat

    8. 8

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    9. 9

      Reidar Palmgren arvostelee jyrkästi näyttelijöiden ”haihattelua” työstään: ”Jos niin ajattelee, silloin on korkea aika mennä lääkäriin”

    10. 10

      Seksuaaliterapeutin pieni liukkarikoulu: Näin käytät liukastetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    3. 3

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    4. 4

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    5. 5

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    6. 6

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    7. 7

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    8. 8

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    9. 9

      Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

    10. 10

      Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    2. 2

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    3. 3

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    4. 4

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. Näytä lisää