Pasi

Ulkomaat

Valikko

Jasser Arafatin kuolemasta uutta tietoa: "Meillä on todisteet, että hänet surmattiin"

Julkaistu:

tutkimus
Palestiinalaisjohtaja Jasser Arafat kuoli radioaktiiviseen poloniumiin, sanoo hänen leskensä. Suha Arafatin mukaan kuolinsyy on varmistunut viimeisimmissä tutkimuksissa.
Lesken mielestä Arafat joutui poliittisen salamurhan kohteeksi. Suha Arafat tapasi kuolinsyyn tutkijoita Genevessä keskiviikkona.

- On tieteellisesti osoitettu, ettei kuolema ollut luonnollinen. Meillä on todisteet, että hänet surmattiin.

Sveitsiläistutkijat ovat kertoneet aiemmin, että Arafatin vaatteista on löytynyt poloniumia, mutta kuolinsyy on jäänyt silti epävarmaksi. Tuloksien on arvioitu vain tukevan teoriaa myrkytyksestä.

Polonium on sama aine tappoi Britanniaan loikanneen entisen KGB-agentin Aleksandr Litvinenkon Lontoossa vuonna 2006.

Suha Arafat ei syyttänyt ketään tai mitään maata Arafatin murhaamisesta. Hän totesi, että Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n johtajalla oli lukuisia vihamiehiä.

Tavarat epäilyttivät

Jasser Arafat kuoli vuonna 2004. Myöhemmin sveitsiläiset tutkijat löysivät hänen henkilökohtaisista tavaroistaan radioaktiivista poloniumia, mikä herätti epäilyt murhasta. Viime vuoden joulukuussa Jasser Arafatin ruumiista otettiin kaikkiaan 60 näytettä kolmen eri maan laboratorioita varten.

Testitulokset ovat paljastaneet, että Arafatin viimeisistä henkilökohtaisista tavaroista - vaatteista, hammasharjasta ja jopa miehen tunnusmerkiksi nousseesta huivista - löytyi epätavallisen suuria määriä poloniumia. Kyseinen aine on harvinainen ja hyvin radioaktiivinen alkuaine.

Polonium on sama aine tappoi Britanniaan loikanneen entisen KGB-agentin Aleksandr Litvinenkon Lontoossa vuonna 2006.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    2. 2

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    3. 3

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    4. 4

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    5. 5

      Tiger Woods antoi selityksen rattijuopumukselleen: ”Haluan ihmisten tietävän, ettei alkoholi liity tapaukseen”

    6. 6

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    7. 7

      Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

    8. 8

      Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

    9. 9

      Media: Australia haluaa lopettaa ”raiskauslomat” – passit pois lasten hyväksikäyttäjiltä

    10. 10

      Kim Jong-un uhoaa: Pohjois-Korea ottaa suuren harppauksen eteenpäin ja kostaa amerikkalaisten provokaation

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    3. 3

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    4. 4

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    5. 5

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    6. 6

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    7. 7

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    8. 8

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    9. 9

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    10. 10

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    2. 2

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    3. 3

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    4. 4

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    5. 5

      Tiger Woods antoi selityksen rattijuopumukselleen: ”Haluan ihmisten tietävän, ettei alkoholi liity tapaukseen”

    6. Näytä lisää