Juha, Janne, Jani

Ulkomaat

Valikko

Autiomaasta löytyi 92 ruumista - suurin osa naisia ja lapsia

Julkaistu:

Saharasta on löydetty 92 kuollutta nigeriläissiirtolaista. Suurin osa kuolleista oli naisia ja lapsia.
Nigeristä ulkomaille pyrkineet siirtolaiset kuolivat janoon, kun heidän kuorma-autonsa rikkoutuivat autiomaassa. Ruumiit löydettiin autiomaasta Pohjois-Nigerin alueelta, läheltä Algerian rajaa.

Uutistoimisto Reutersin haastatteleman pelastustyöntekijän Almoustapha Alhacenin mukaan 52 kuolleista oli lapsia ja 33 naisia. Tämä on pelastajien mukaan epätavallista: useimmiten maasta lähtijät ovat nuoria miehiä, jotka haluavat pohjoiseen töihin.

- Se oli ensimmäinen kerta, kun olen nähnyt mitään sellaista. On vaikeaa ymmärtää, mitä naiset ja lapset siellä tekivät, pelastustyöntekijä Alhacen sanoi Reutersille.

Matkatavaroiden joukosta löydettiin pieniä kirjoitustauluja, mikä viittaa siihen, että lapset ovat voineet olla koraanikoulun oppilaita matkalla Algeriaan, mahdollisesti kerjäämään.

Löydettiin vasta viikkojen kuluttua

Tragedia tapahtui todennäköisesti syys-lokakuun vaihteessa, mutta viranomaiset saivat tietää asiasta vasta viikkojen kuluttua. Suuri osa ruumiista oli jo osittain hajonneita ja eläinten raatelemia.

Siirtolaisista 19 onnistui pääsemään jalan Algeriaan, josta heidät kuljetettiin takaisin Nigeriin. Lisäksi kaksi henkilöä selviytyi hengissä takaisin lähtökaupunkiinsa.

Nigerin hallitus julisti maahan kolmen päivän suruajan. Hallituksen mukaan siirtolaisia laittomasti maasta kuljettavia verkostoja vastaan aloitetaan tehoratsia.

Niger on YK:n mukaan maailman vähiten kehittynyt valtio, ja monet haluavat paeta köyhyyttä naapurimaihin tai Eurooppaan. Tuhannet afrikkalaissiirtolaiset yrittävät vuosittain päästä Eurooppaan vaarallisia reittejä pitkin.

Etelä-Eurooppaan on tänä vuonna saapunut arviolta yli 32 000 afrikkalaista siirtolaista. Aiemmin lokakuussa yli 500 maahanpyrkijän uskotaan kuolleen laivaonnettomuuksissa Italian alueella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    2. 2

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    3. 3

      Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

    4. 4

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    5. 5

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    6. 6

      Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

    7. 7

      Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne katkesi

    8. 8

      Rallitähti Jari-Matti Latvala ja Maisa Torppa kihlautuivat!

    9. 9

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    10. 10

      Saudi-Arabia: Mekan Suurmoskeijaan hyökkäystä suunnitellut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    5. 5

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    6. 6

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    7. 7

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    8. 8

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    9. 9

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    2. 2

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    3. 3

      Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

    4. 4

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    5. 5

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    6. Näytä lisää