Mauno, Maunu

Ulkomaat

Obama varoitti liittohallituksen alasajosta ja kehotti viime hetken sopuun

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama kehotti keskiyöllä kongressin edustajainhuonetta toimimaan vastuullisesti ja estämään aamulla Suomen aikaa uhkaavan liittovaltion osittaisen sulkemisen voimaantulon.
Uusi tilivuosi alkaa Yhdysvalloissa lokakuun alussa, mutta kongressi ei ole vielä päässyt sopuun liittovaltion uudesta budjetista.

Presidentti sanoi, että liittovaltiota uhkaava rahoitussulku vaikuttaa varmasti amerikkalaisten kukkaroihin. Ellei sopua synny, sulku tulee voimaan kello 7 tiistaiaamuna Suomen aikaa.

- Rahoitussululla on hyvin todellinen taloudellinen vaikutus heti, ja aivan todellisiin ihmisiin, sanoi Obama tiedotustilaisuudessa Valkoisessa talossa.

Obama syyttää republikaanien "äärioikeistoa" kiristyksestä, koska edustajainhuoneessa budjettiesityksen hyväksyminen on kytketty Obaman ajamaan terveydenhuollon uudistukseen. Senaatti puolestaan äänesti aiemmin maanantaina nurin republikaanien samansisältöisen esityksen.

Liittovaltio on Yhdysvaltain suurimpia työnantajia, jolla on toimintoja kaikissa 50 osavaltiossa. Useimmat liittovaltion virastot sulkevat ovensa sulun tultua voimaan, ja työntekijät joutuvat pakkolomalle. Posti kuitenkin jaetaan edelleen, presidentti sanoi.

Muista virastoista muun muassa avaruushallinto Nasa lopettaa toimintansa kokonaan lukuun ottamatta lennonjohtoa, joka pitää yhteyttä Kansainväliseen avaruusasemaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      SUORA LÄHETYS: KRP pitää tiedotustilaisuuden Turun puukotuksista

    2. 2

      Poliisi: Uhreiksi valikoitui naisia – molemmat kuolleet naisia, loukkaantuneista kuusi naista ja kaksi miestä

    3. 3

      MTV: Turun puukotuksista epäilty sai kielteisen turvapaikkapäätöksen

    4. 4

      IS seuraa: Turun puukotuksesta epäilty sai kielteisen turvapaikkapäätöksen

    5. 5

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    6. 6

      Krp: Käskytys ei tehonnut epäiltyyn puukottajaan – ammuttiin alaraajaan

    7. 7

      Italialaislehti: Turussa haavoittui 30-vuotias nainen – toimii tutkijana Turussa

    8. 8

      Krp: Uutta tietoa Turusta – yksi uhreista onkin britti

    9. 9

      Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

    10. 10

      Britannian ulkoministeriö julkaisi matkustustiedotteen Suomeen Turun puukotuksiin liittyen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      SUORA LÄHETYS: KRP pitää tiedotustilaisuuden Turun puukotuksista

    2. 2

      Poliisi: Uhreiksi valikoitui naisia – molemmat kuolleet naisia, loukkaantuneista kuusi naista ja kaksi miestä

    3. 3

      MTV: Turun puukotuksista epäilty sai kielteisen turvapaikkapäätöksen

    4. 4

      IS seuraa: Turun puukotuksesta epäilty sai kielteisen turvapaikkapäätöksen

    5. 5

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    6. Näytä lisää