Akseli

Ulkomaat

Valikko

Costa Concordian kahden uhrin etsintä käyntiin tuhon keskellä

Costa Concordian kääntäminen paljasti laivan vasemman kyljen rujon tuhon. Nyt sieltä pitäisi löytää kaksi ruumista.
Tarjoilija Russel Rebello ja italialaisturisti Maria Grazia Trecarichi jäivät kateisiin, kun Costa Concordia -aluksen 32 uhria viime vuonna etsittiin.

Liki 300-metrinen alus saatiin toissa yönä vihdoin käännettyä ympäri, jolloin sen vasemman kyljen tuho paljastui kaikessa karmeudessaan.

Laiva oli kaatumisensa jälkeen rusentunut kahden kallionkielekkeen päälle. Niiden jäljet näkyvät nyt laivan etu- ja peräosassa.

Pelastajilla ei ollut aiemmin käsitystä, kuinka pahasti laiva on vaurioitunut. Nyt edessä on iso työ vahvistaa rakenteita niin, että laivaan päästään sisään.

Kun tämä tapahtuu, alkavat kahden uhrin etsinnät toden teolla.

Ruumiit saattavat löytyä myös laivan ulkopuolelta, esimerkiksi pelastusveneestä, joka oli jäänyt laivan alle, kertoo Daily Mail -lehti.

Omaiset saapuvat turmapaikalle Italian Giglion saarelle seuraamaan etsintöjä.

- En ole nukkunut eilisen jälkeen. Olen odottanut 20 kuukautta, kommentoi Rebellon veli Kevin Daily Mailille.

Hän haluaa vielä joskus viedä veljensä haudattavaksi heidän synnyinmaahansa Intiaan, tarkemmin Mumbaihin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

    3. 3

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    4. 4

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    5. 5

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    6. 6

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    7. 7

      Muistatko nämä hervottomat mokat Janne Porkan juontamasta legendaarisesta Onnenpyörästä? ”Toppilan satama sijaitsee... Xulussa”

    8. 8

      Makkarasota levisi Lappeenrantaan – Sdp ja kokoomus jakoivat ilmaista grillimakkaraa, urheiluseuran myyntipisteellä asiakaskato

    9. 9

      Emilia Bottas pääsi imartelevaan joukkoon – brittilehti nosti kauneimpien formulavaimojen listalle: ”Tyrmäävän upea”

    10. 10

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    4. 4

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    5. 5

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    6. 6

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    7. 7

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    8. 8

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    9. 9

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    10. 10

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

    3. 3

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    4. 4

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    5. 5

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    6. Näytä lisää