Merja

Ulkomaat

Valikko

Psykopaatiksi luokiteltu rikollispomo sai elinkautisen Ruotsissa

Södertälje-verkostona tunnetun rikollisjärjestön johtaja Bernard Khouri, 32, tuomittiin torstaina Ruotsissa elinkautiseen vankeuteen.

Median ”Kummisedäksi” nimeämä mies sai lopulta tuomion muun muassa osallisuudesta kolmeen murhaan.

Kyseessä oli yksi Ruotsin rikoshistorian suurimmista järjestäytyneen rikollisuuden tutkimuksista ja yksi näyttävimmistä uusintaoikeudenkäynneistä.

Johtaja Khouri tuomittiin alun perin 17 muun syytetyn jo kesällä 2012 osallisuudesta useisiin murhiin ja muihin rikoksiin. Tuomio kuitenkin kumottiin yhden lautamiehen eturistiriitaepäilyjen vuoksi.

Puolustuksen mukaan Södertälje-verkosto, joka koostui lähinnä Irakista, Syyriasta ja Libanonista kotoisin olevista nuorista miehistä, oli vain ystäväjoukko, jonka ”käytöskulttuuri sisälsi rikollisia elementtejä”:

Järjestön pääasialliset tulot ovat tulleet laittomasta uhkapelistä, kiristyksestä ja laittomasta velkojen perinnästä, oikeudessa todettiin.

Murhat puolestaan liittyivät Khourin järjestön ja Bandidos-moottoripyöräkerhosta irtautuneen X-Team -järjestön väliseen sotaan.

X-teamin jäseniä tuomittiin jo aiemmin liittyen kilpailevien järjestöjen välisiin ammuskeluihin.

Local-sivusto kertoo Khourin, 32, syntyneen Libanonissa vuonna 1980 ja menettäneen isänsä maan verisessä sisällissodassa. Hän muutti äitinsä ja isovanhempiensa kanssa Ruotsiin olleessaan 5-vuotias.

Khourin kerrotaan joutuneen varhain tekemisiin sosiaaliviranomaisten kanssa, hän lopetti koulun kesken ja sai vuonna 2005 epäsosiaalisesta persoonallisuushäiriötä ja luokiteltiin psykopaatiksi. Kun hänet pidätettiin vuonna 2011, hän asui edellen äitinsä kanssa.

Tutkinnassa mukana olleiden poliisien mukaan paikalliset asukkaat voivat nyt nukkua yönsä rauhallisemmin, sillä tuomiot merkittävästi järjestön toimintamahdollisuuksia.

- He nuolevat nyt haavojaan, mutta yrittävät uudelleenjärjestäytymisen jälkeen luoda itsensä taas, paikallinen poliisi Anders Göranzon varoitti kuitenkin Ruotsin radion haastattelussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    4. 4

      Seppo, 25, haluaa vaihtaa moottoripyöränsä muumimukiin – ”Pitäähän sitä olla aktiviteetteja”

    5. 5

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    6. 6

      Apu: Rakastuneen Katariina Sourin ja Eliya-vaimon suhteessa tiukka sopimus: Kata tai tupakka

    7. 7

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    8. 8

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    9. 9

      Hymynkare, pistoolin piipun suunta... Nämä seikat viittaavat siihen, että juhlarahan teloituskuva lavastettiin

    10. 10

      Raveja ja näyttelemistä harrastava maitotilan isäntä – tällainen on ministeri Jari Leppä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    6. 6

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    7. 7

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    8. 8

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    9. 9

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    10. 10

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    4. 4

      Seppo, 25, haluaa vaihtaa moottoripyöränsä muumimukiin – ”Pitäähän sitä olla aktiviteetteja”

    5. 5

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    6. Näytä lisää