Marko, Markus, Markku

Ulkomaat

Valikko

Kirkonpolttaja-murhaaja Varg Vikernes pidätettiin verilöylyn suunnittelusta

Pidätys
Burzum-yhtyeen isä, kanssamuusikon murhasta vankilassa ollut norjalaismuusikko on pidätetty Ranskassa.
Yhdeksänkymmentäluvulla kyseenalaiseen maineeseen noussut Burzum-yhtyeen nokkamies Varg Vikernes on pidätetty Ranskassa. Asiasta kertoi muun muassa Le Monde.

Le Monden lähteiden mukaan Ranskan tiedustelupalvelu DCRI:n edustajat pidättivät Vikernesin Corrézen kylässä. Viranomaiset epäilivät Vikernesin suunnittelevan massamurhaa.

VG-lehden haastattelemat norjalaisviranomaiset kertovat, että heillä ei ole osaa Vikernesin pidätykseen, vaan se on täysin Ranskan poliisin suorittama toimenpide.

Vikernes on tunnustautunut uusnatsiksi ja hän on julkaissut avoimen rasistisia kirjoituksia nettisivuillaan.

Ranskan media kertoo, että Vikernes on Andres Behring Breivikin kannattaja, ja että Vikernes olisi ottanut Breivikistä mallia iskun suunnittelussa.

Kuitenkin Breivikin iskun jälkeen Vikernes haukkui Breivikiä omilla nettisivuillaan, vaikka Vikernes oli niiden joukossa, joille Breivik lähetti oman manifestinsä. Vikernes onkin myöhemmin myös puolustanut Breivikiä.

Vikernes surmasi vuonna 1993 toisen norjalaisen muusikon, Mayhem-yhtyeen kitaristin Øystein Aarsethin veitsellä.

Vikernes myös poltti kolme kirkkoa ja yritti polttaa neljättä. Yhdessä palossa kuoli palomies. Näistä hän sai yhteensä 21 vuoden tuomion, josta Vikernes vapautui vuonna 2009.

Hän on asunut vapautumisestaan lähtien Ranskassa vaimonsa ja lastensa kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jere Karalahti vihjaili muutolla Thaimaahan – maksanut vanhoja velkojaan kymppitonneilla

    2. 2

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    3. 3

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    4. 4

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    5. 5

      Eteläisessä Suomessa mahdollisesti vaarallinen ajokeli – merellä tuulee kovaa

    6. 6

      ”Vuosisadan ryöstö” Paraguayssa: Räjähteitä ja armeijatason aseita – kaupunki kuin sotatanner

    7. 7

      Yhdysvaltojen ydinsukellusvene saapui Etelä-Koreaan

    8. 8

      Kello tikittää satojen miljoonien Sampo-potille – torstaina on edessä historiallinen päätös

    9. 9

      Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

    10. 10

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    3. 3

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    4. 4

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    5. 5

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    6. 6

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    7. 7

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    8. 8

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    9. 9

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    10. 10

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jere Karalahti vihjaili muutolla Thaimaahan – maksanut vanhoja velkojaan kymppitonneilla

    2. 2

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    3. 3

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    4. 4

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    5. 5

      Eteläisessä Suomessa mahdollisesti vaarallinen ajokeli – merellä tuulee kovaa

    6. Näytä lisää