Atso

Ulkomaat

Onko se presidentti Medvedev? Ei vaan Nieminen!

Julkaistu:

Ulkoministeri Alexander Stubb joutui eilen Pietarissa perin erikoisen tilanteen eteen.
Kun Stubb piti puhetta Suomen upouuden viisumikeskuksen avajaisten kunniaksi, osa venäläismediasta suuntasi kameransa ihan toiseen suuntaan.

Venäläiset olivat nimittäin bonganneet juhlayleisön joukosta erään hyvin tutun näköisen henkilön.

- Yhdennäköisyys on uskomaton! Aivan kuin HÄN, pietarilaisen
100TV:n toimittaja Svetlana Topilina päivitteli.

- Ja katsokaa, miten ihmiset reagoivat hänen kohdallaan. Hehän tekevät automaattisesti hänelle tilaa aivan kuin se olisi HÄN.

Suomen Pietarin-konsulaatin viisumiyksikön päällikkö Tarvo Nieminen suhtautui saamaansa huomioon jo rutiinilla. Ei ole ensimmäinen kerta kun häntä luullaan presidentti Dmitri Medvedeviksi.

- Sitä tapahtuu jatkuvasti täällä Pietarissa esimerkiksi kaupoissa. Yleensä ihmiset oikein säikähtävät minut nähdessään, mutta sitten tajuavat, että enhän minä mikään Medvedev ole, Nieminen kertoi.

Mitään ikävää huomiota yhdennäköisyys ei ole kuitenkaan aiheuttanut.

- Päinvastoin. Esimerkiksi kaupan kassalla saatetaan kommentoida, että teilläpä on "tulevaisuuden ulkonäkö". Ikään kuin tästä olisi minulle jotain oikeaa hyötyä, Nieminen naureskeli.

Neuvostohistoriaa tuntevat tosin ehdottivat heti, että Niemisen kannattaisi hakeutua töihin Kremlin turvaosastolle. Hänelle voisi olla tarjolla rooli esimerkiksi vara-Medvedevinä presidentin autosaattueessa samaan tapaan kuin Stalinilla oli tapana käyttää kaksoisolentoja.

Ilta huipentui lopulta Stubbin ja Niemisen kohtaamiseen.

- Vielä kun värjäät tukkaa ohimoilta hieman tummemmaksi ja hiot kävelytyyliä, niin se on siinä, Stubb opasti Niemistä.
  • Venäjä
  • Kreisit

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Murha jättiristeilijällä: Mies tappoi vaimonsa, koska tämä nauroi hänelle

    2. 2

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    3. 3

      Henna otti harvinaisen kuvan ohikiitävästä hetkestä: Putin loisti kilpaa horsmien kanssa

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    6. 6

      Tällainen on Putinin Suomessa käynyt virkalimusiini – huimat varusteet, samaa mallia kuin Niinistöllä!

    7. 7

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    8. 8

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    9. 9

      Amandan, 27, somepäivitys lähti käsistä – pienestä pilasta tuli maailmanlaajuinen ilmiö: tuhannet painostavat miesystävää

    10. 10

      Lappi painostaa rajusti Latvalaa – tallikavereilla kova taistelu Suomen MM-rallissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    4. 4

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    5. 5

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    6. 6

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    7. 7

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    8. 8

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    9. 9

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    10. 10

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    8. 8

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    9. 9

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    10. 10

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Murha jättiristeilijällä: Mies tappoi vaimonsa, koska tämä nauroi hänelle

    2. 2

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    3. 3

      Henna otti harvinaisen kuvan ohikiitävästä hetkestä: Putin loisti kilpaa horsmien kanssa

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    6. Näytä lisää