Urpo

Ulkomaat

Valikko

Etelä-Korean puolustusministeri eroaa

Julkaistu:

Etelä-Korean puolustusministeri Kim Tae-Young eroaa tehtävästään. Maan presidentin kerrotaan hyväksyneen ministerin eron.
Monet eteläkorealaiset ovat arvostelleet asevoimia liian hitaasta vastauksesta Pohjois-Korean toissapäiväiseen tykistöiskuun.

Etelä-Korea ilmoitti jo ennen ministerin eroa vahvistavansa reilusti puolustustaan Pohjois-Koreaa vastaan.

Raja-alueen maajoukkoja lisätään tuntuvasti, ja myös kiistellyn merirajan lähistöllä oleville saarille lähetetään vahvistuksia.

Etelä-Korean asevoimat muuttaa sääntöjään ja vastaa mahdollisiin pohjoisen uusiin hyökkäyksiin nykyistä järeämmin, kertoo asevoimien edustaja.

Etelä-Korean parlamentti puolestaan vaatii Pohjois-Korealta anteeksipyyntöä. Omaa hallitusta parlamentti kehottaa vastatoimiin pohjoisen provokaatioita vastaan.

Pohjois-Korean tykistö tulitti tiistaina Etelä-Korealle kuuluvaa saarta, ja Etelä-Korean joukot vastasivat tuleen. Neljä eteläkorealaista kuoli.

Pohjois-Korea ei ole ilmoittanut omista tappioistaan.

Etelä-Korean ja Yhdysvaltain joukkojen yhteinen merisotaharjoitus alkaa viikonvaihteessa Keltaisellamerellä. Siihen osallistuu myös amerikkalainen lentotukialus.

Pohjois-Korea puolestaan varoitti uusista iskuista, jos Etelä-Korea provosoi sitä sotilaallisella voimalla.
 
  • Etelä-Korea

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    2. 2

      Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

    3. 3

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    4. 4

      Kuva: Salama iski Savonlinnan tuomiokirkkoon – torni tulessa

    5. 5

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    6. 6

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    7. 7

      Paavo Lipponen sai väen nauramaan kahdesti Koiviston muistotilaisuudessa

    8. 8

      Salama sytytti Savonlinnan tuomiokirkon – sivullisen reagointi pelasti rakennuksen

    9. 9

      IS Brysselissä: Trumpilla kiusallinen hetki – Ranskan Macron ei hellittänyt kättelyotettaan

    10. 10

      Joukkomurhasyytteestä vapautettu irakilainen tupsahti ostoskeskukseen ilman rahaa ja puhelinta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    3. 3

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    4. 4

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. 6

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    7. 7

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    8. 8

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    9. 9

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    10. 10

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    2. 2

      Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

    3. 3

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    4. 4

      Kuva: Salama iski Savonlinnan tuomiokirkkoon – torni tulessa

    5. 5

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    6. Näytä lisää