Alma

Ulkomaat

Valikko

WSJ: Bostonin pommissa naisen dna:ta

Julkaistu: , Päivitetty:

Wall Street Journal -lehden mukaan ainakin yhdestä Bostonin pommi-iskun pommeista on löytynyt naisen dna:ta.
Bostonin pommi-iskuja tutkiva liittovaltion poliisi FBI on käynyt ottamassa dna-näytteitä Tamerlan Tsarnajevin lesken vanhempien kodista. Näin sen jälkeen kun Wall Street Journal -lehti kertoi, että ainakin yhdestä pommista oli löytynyt naisen dna:ta.

Yhdysvaltain viranomaiset varoittivat, että on olemassa lukuisia erilaisia syitä, minkä takia poimmeista on löytynyt muillekin kuin pommi-iskuista epäillyille Dzhokhar ja Tamerlan Tsarnejeville kuulunutta geneettistä materiaalia.

Dna voi olla peräisin esimerkiksi pommien rakentamisessa käytettyjä tarveaineita käsitelleeltä kaupan myyjältä tai irtohiuksesta, joka on päätynyt pommin jäänteiden joukkoon.

Pommit oli rakennettu painekattiloihin.

Viranomaisten mukaan räjähteet on luokiteltu "hitaiksi", mikä tarkoittaa, että ne liikkuvat alle 990 metriä sekunnissa.

Tällainen räjähde ei ole kyllin voimakas luomaan varsinaista paineaaltoa, mutta tarpeeksi kuljettamaan tappavia sirpaleita vauhdilla suurten etäisyyksien päähän.

Tamerlan Tsarnajev kuoli poliisin takaa-ajossa iskujen jälkeen. Hänen leskensä Katherine Russell on vakuuttanut tekevänsä kaikkensa auttaakseen iskujen selvittämisessä. Hän on pysytellyt visusti poissa julkisuudesta vanhempiensa luona.

WSJ:n mukaan FBI:n aganetit menivät Katherine Russellin vanhempien kotiin. saadakseen Russellilta dna-näytteen, jotta sitä voitaisiin verrata pommin jäänteistä löytyneeseen dna:han.

Tsarnajeville on tehty ruumiinavaus, ja FBI:n mukaan kuolinsyy on selvitetty. Asiaa ei kuitenkaan voida julkistaa ennen kuin ruumis on luovutettu omaisille.

Bostonin iskujen tapahtumapaikka houkuttaa turisteja

Yhdysvalloissa Bostonin maratoniskut ovat tuoneet turisteja liikkeisiin, jotka sijaitsevat lähellä pommi-iskujen tapahtumapaikkaa. Turistit ovat esimerkiksi täyttäneet urheiluliikkeen, jonka lähellä kaksi pommia räjähti ja joka kärsi vahinkoja räjähdyksissä.

Bostonilainen kaupunginvaltuutettu kertoo, että häneltä on tiedusteltu, missä ravintolassa voi syödä mahdollisimman lähellä onnettomuuspaikkaa.

Alueen yrittäjät ottavat mielellään vastaan lisätuloja tuovat vierailijat. Iskut vahingoittivat alueen rakennuksia vain vähän, mutta useat liikkeet joutuivat pitämään oviaan kiinni vaurioiden korjaamisen ajan tai poliisitutkinnan vuoksi.

Bostonin maratonin varrelle kaksi viikkoa sitten tehdyissä pommi-iskuissa kuoli kolme ja loukkaantui lähes kolmesataa ihmistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      ”Rakas kulta, miksi en saa nukkua kyljessäsi” – tällainen oli Mauno ja Tellervo Koiviston 66 vuoden rakkaustarina

    4. 4

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    5. 5

      Pia Lamberg torppasi naimisissa olevan Hollywood-tuottajan erikoisen ehdotuksen: ”Se oli törkeää ja lopetin vastailun nopeasti”

    6. 6

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    7. 7

      Mies kuoli moottoripyörän ulosajossa Espoossa

    8. 8

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    9. 9

      Espoossa useita öisiä tulipaloja muutaman sadan metrin säteellä – poliisi paikalla koiran kanssa

    10. 10

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    2. 2

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    3. 3

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    4. 4

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    5. 5

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    6. 6

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    7. 7

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    8. 8

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    9. 9

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    10. 10

      Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      ”Rakas kulta, miksi en saa nukkua kyljessäsi” – tällainen oli Mauno ja Tellervo Koiviston 66 vuoden rakkaustarina

    4. 4

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    5. 5

      Pia Lamberg torppasi naimisissa olevan Hollywood-tuottajan erikoisen ehdotuksen: ”Se oli törkeää ja lopetin vastailun nopeasti”

    6. Näytä lisää