Alvar, Auno

Ulkomaat

Pohjois-Korea juhlii mahtaillen johtajan syntymäpäivää - Katso kuvat!

Julkaistu: , Päivitetty:

Kim Il-sung
Pohjois-Koreassa vietetään tänään juhlapäivää "Suuren johtajan" muistoksi. Seremoniat ovat käynnistyneet massiivisilla muistotilaisuuksilla.
Pohjois-Koreassa vietetään tänään maan perustajan Kim Il-sungin (1912-1994) syntymäpäivää. Hän on nykyisen johtajan Kim Jong-unin isoisä.

Pjongjangissa "Auringon päivää" vietetään perinteisesti siten, että kaupungin bulevardeilla esitellään maan sotilasmahtia suurissa sotilasparaateissa. Maan johtaja Kim Jong-un aloitti päivän tervehtimällä isoisäänsä ja isäänsä mausoleumissa.

Maailmalla on odotettu, että merkkipäivän vuoksi Pohjois-Korea tekisi ohjuskokeen keskimatkan Musudan-ohjuksella, mutta merkkejä laukaisusta ei ole.

Tiettävästi ohjukset seisovat yhä maan itärannikolla. Eteläkorealaisten tietojen mukaan ne asetettiin laukaisuvalmiuteen jo viime viikolla.
Viime vuonna Kim Jong-un näyttäytyi sotilasparaatin yhteydessä ja piti julkisen puheen. Nyt odotetaan, tekisikö hän saman Kim Il-sungin 101. syntymäpäivän johdosta.

Mahtipontiseen ja henkilökulttia pönkittävään juhlapäivään kuului, että maan turvallisuusministeriön edustalla paljastettiin uusi patsas, joka esitti Kim Il-Sungia ja hänen niin ikään jo edesmennyttä poikaansa Kim Jong-iliä.

Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa tunnelma on ollut rauhallinen pohjoisen naapurin uhosta huolimatta.

Sunnuntaina Soulissakin nähtiin iso joukkokokoontuminen, kun Gangnam Style -kappaleesta tunnettu artisti Psy esiintyi kymmenilletuhansille ihmisille.

Ota kantaa

Uskotko Pohjois-Korean tekevän ohjuskokeen lähipäivinä?

Kyllä 21% En 79%
Ääniä yhteensä 4795

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    2. 2

      Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

    3. 3

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    4. 4

      Vegaaniruokavalio aiheutti Lotta Näkyvälle erittäin kiusallisen vaivan – kärsi 9 kuukautta ja luovutti: ”En ole enää vegaani”

    5. 5

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    6. 6

      Taas uusi protesti Trumpia vastaan, myös NHL-tähti sivalsi presidenttiä

    7. 7

      179 Finnairin matkustajaa jäi jumiin Maltalle teknisen vian vuoksi – ”Monella on huomenna työpäivä”

    8. 8

      Näin paljon poseerauksella voi huijata: Miss Plus Size -Marjaana paljasti kurvinsa kuvaparissa – ”Kuvien välissä 10 sekuntia”

    9. 9

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    10. 10

      Seinäjoen kaaharin autosta löytyi suuri määrä huumeita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    4. 4

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    5. 5

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    6. 6

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    7. 7

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    8. 8

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    9. 9

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    10. 10

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    2. 2

      Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

    3. 3

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    4. 4

      Vegaaniruokavalio aiheutti Lotta Näkyvälle erittäin kiusallisen vaivan – kärsi 9 kuukautta ja luovutti: ”En ole enää vegaani”

    5. 5

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    6. Näytä lisää