Kuisma

Ulkomaat

Homoliittojen vastustus muuttui väkivaltaiseksi - pahoinpidellyn miehen kuva leviää netissä

Julkaistu:

Ranskassa avioliittolain läpimenoa pidetään varmana.
Ranskan senaatti hyväksyi perjantaina homoliitot sallivan lainkohdan. Lakiesitys samaa sukupuolta olevien parien avioliitosta ja adoptio-oikeudesta meni läpi parlamentin ylähuoneessa äänin 179-157.

Lakia vastustavat tahot eivät aio kuitenkaan antaa periksi. Kun laki hyväksytään lopullisesti parlamentin alahuoneessa - kuten on arvioitu - äänekkäät vastustajat aikovat kokoontua jälleen suurmielenosoitukseen.

Pitkin kevättä jatkuneiden mielenosoituksien katsotaan lietsoneen homovastaista ilmapiiriä koko maassa. Homoaktivistien ja SOS Homophobie -järjestön mukaan fyysinen ja henkinen väkivalta sukupuolivähemmistöjä kohtaan on lisääntynyt avioliittokeskustelun aikana.

Poliisi joutui turvautumaan kyynelkaasuun Pariisissa pari viikkoa sitten, kun protesti äityi väkivaltaiseksi. Keskiviikkona viitisentuhatta lain puolustajaa protestoi Pariisin kaupungintalon edustalla ja syytti lain vastustajia homofobian lietsonnasta.

- Meille on tärkeää olla täällä - - ja näyttää rakkautemme arvokkuus, sanoi hollantilainen Wilfred de Bruijn.

Hänet pahoinpideltiin törkeästi viime viikonloppuna, kun hän käveli käsi kädessä poikaystävänsä kanssa Pariisissa.

Kuva murjotuista kasvoista on levinnyt laajalti sosiaalisessa mediassa.

Presidentti Francois Hollanden naisystävä Valerie Trierweiler on kertonut, että presidentti aikoo osallistua homoystäviensä häihin, kunhan uusi laki on voimassa. Hollande lupasi jo vaalikampanjassaan tukensa lakiesitykselle.

Lain takana ovat hallitsevat sosialistit, vihreät sekä kommunistit. Lakia vastustaa oikeisto-oppositio UMP-puolueen johdolla.
 
Adoptio-oikeus jakaa mielipiteet

Mielipidetiedustelujen mukaan pääosin katolilaisista ranskalaisista valtaosa kannattaa samaa sukupuolta olevien avioliittoa, mutta niukka enemmistö vastustaa adoptio-oikeutta.

Lakia vastustavia protesteja ovat järjestäneet lähinnä oikeisto ja uskonnolliset ryhmät. Ne ovat kuitenkin sanoutuneet irti väkivallasta.

Vastustajien mukaan kyse ei ole homovastaisuudesta, vaan pyrkimyksestä säilyttää avioliitto naisen ja miehen välisenä instituutiona. Heidän mukaansa jokaisella lapsella pitää olla oikeus äitiin ja isään.

Vastustajat aikovat vaatia lain poisvetämistä ja kansanäänestystä Pariisissa ensi kuun lopulla.

Laki voimaan jo kesällä

- Homoseksuaalien avioliittolain puolesta ja vastaan on järjestetty mielenosoituksia ympäri Ranskaa.
- Voimaan tullakseen lain pitää palata vielä alahuoneen käsittelyyn. Hyväksyminen on lähes varmaa, sillä alahuone hyväksyi lain jo kertaalleen äänin 329-229.
- Hyväksytty laki tulisi voimaan kesällä 2013.
- Oikeusministeri Christiane Taubiran mukaan laki "yksinkertaisesti takaa täydet kansalaisoikeudet homopareille".
- Ranskalaisviranomaiset ovat verranneet äläkkää 1990-luvun lopun mielenosoituksiin. Tuolloin ranskalaiset vastustivat ärhäkkäästi homoparien oikeutta rekisteröidä parisuhteensa, mutta laki kuitenkin hyväksyttiin muitta mukinoitta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

    2. 2

      HS: Suomalainen Sakon kivääri valtavan kiinnostuksen kohteena USA:ssa – myytiin ensimmäisenä vuotena 15 000 kappaletta

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    5. 5

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    6. 6

      Tänne suomalaiset matkustavat syyslomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    7. 7

      THL pyytää anteeksi: 6000 suomalaisen luottamuksellisia henkilötietoja levisi verkkoon

    8. 8

      Ministeriön suunnitelma käymässä kalliiksi veronmaksajille – uhkana lähes miljardin euron lisälasku

    9. 9

      Poliisi etsii kadonnutta Tommia: Poistui kotoaan Toyota Corollalla elokuussa – nähtiin viimeksi Norjassa

    10. 10

      Laura Malmivaara paljasti detaljeja riettaan Levottomat-elokuvan kulisseista – rakkaus ex-puolisoon alkoi työsuhteena vuonna 1999

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    4. 4

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    5. 5

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    6. 6

      Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

    7. 7

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    8. 8

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    9. 9

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    10. 10

      Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

    2. 2

      HS: Suomalainen Sakon kivääri valtavan kiinnostuksen kohteena USA:ssa – myytiin ensimmäisenä vuotena 15 000 kappaletta

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    5. 5

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    6. Näytä lisää