Kullervo

Ulkomaat

FBI-agentille potkut - seksisuhteessa huumediilerin kanssa

Julkaistu:

Yhdysvaltojen liittovaltion poliisin FBI:n agenteille jaettiin viime vuonna useita potkuja.
Eräs valehteli seksisuhteesta huumekauppiaaseen, toinen asensi mikrofonit pomonsa toimistoon.

Yhdysvaltojen liittovaltion poliisi FBI irtisanoi tai hyllytti vuonna 2012 yhteensä 29 työntekijäänsä.

CNN:n paljastamien tapausten joukossa olivat muun muassa huumediilerin kanssa seksisuhteessa ollut FBI-kyttä, joka oli valehdellut kyseisestä suhteesta. Eräs erotettujen joukossa ollut oli asentanut salaa mikrofonit esimiehensä toimistoon, ja salakuunnellut pomonsa arkea.

"Alastonkuvien lähettely lisääntynyt selvästi"

Suurin osa tapauksista liittyivät kuitenkin seksiin ja henkilöstölle jaettaviin Blackberry-älypuhelimiin. 

- Seksiaiheinen viestittely ja kännykällä otettujen alastonkuvien lähettely on lisääntynyt selvästi. Henkilöstön tulee muistaa, että työpuhelimet ovat tarkoitettu vain asialliseen kanssakäymiseen, FBI apulaisjohtaja Candice Will sanoi CNN:lle. 

Väliaikaisia hyllytyksiä jaettiin muun muassa maksullisilla seksihierojilla käyneille, alastonkuviaan ympäri verkkoa lähettäneille ja muun muassa nuorista pojista otettuja alastonvideoita katsoneille.

Kaikille FBI:n työntekijälle lähettämässään asiakirjassa liittovaltion poliisi kertoo tapauksista avoimesti ja pyrkii antamaan henkilöstölleen esimerkkejä käyttäytymisestä, jollaista ei hyväksytä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    2. 2

      Parikymppinen mies aiheutti hämminkiä Orimattilassa – poliisi ihmeissään ”Nämä asiat ovat välillä ihmeellisiä”

    3. 3

      Kolumni: Suomalaishierojalta hurja väite: vakuuttaa tunnistavansa steroidien käytön yhdellä vilkaisulla ilman dopingtestiä

    4. 4

      Iäkäs pariskunta katosi erämaahan viikko sitten – Lapin poliisi: ”Alue on laaja ja aikaikkuna on suuri”

    5. 5

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    6. 6

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    7. 7

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    8. 8

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    9. 9

      Lauri Markkasen seurakaveri uhrasi 8 miljoonaa dollaria – halusi palavasti pois Chicagosta: ”Unelmani täyttymys”

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Eduskuntatalon edessä itseään puukottaneet olivat turvapaikanhakijoita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    3. 3

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    4. 4

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    5. 5

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    6. 6

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    7. 7

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    8. 8

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    9. 9

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    10. 10

      Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    2. 2

      Parikymppinen mies aiheutti hämminkiä Orimattilassa – poliisi ihmeissään ”Nämä asiat ovat välillä ihmeellisiä”

    3. 3

      Kolumni: Suomalaishierojalta hurja väite: vakuuttaa tunnistavansa steroidien käytön yhdellä vilkaisulla ilman dopingtestiä

    4. 4

      Iäkäs pariskunta katosi erämaahan viikko sitten – Lapin poliisi: ”Alue on laaja ja aikaikkuna on suuri”

    5. 5

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    6. Näytä lisää