Aulis

Ulkomaat

Tuomioja keskusteli Jemenin ulkoministerin kanssa

Julkaistu: , Päivitetty:

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) on keskustellut Jemenin ulkoministerin Abubakr al-Qirbin kanssa sieppaustapauksesta.
Keskustelujen yksityiskohdista ei ole kerrottu julkisuuteen.

Suomen ulkoministeriö ei vahvista julkisuudessa olleita tietoja, että suomalaispariskunnasta ja itävaltalaisesta miehestä pyydettäisiin lunnaita.

Yemen Post -lehti kertoi, että kolmikosta vaadittaisiin jopa yli viiden miljoonan euron summaa. Lehti kertoi saaneensa tiedot heimolähteistä.

Jemenissä oleva Suomen edustaja on tänään jatkanut yhteydenpitoa paikallisviranomaisiin. Ministeriö valmistautuu tarvittaessa lähettämään lisävoimia paikan päälle, koska tilanteen ratkeamiseen voi kulua aikaa.

Ulkoministeriön mukaan sieppaajat eivät ole olleet Suomeen yhteydessä eikä ministeriön tiedossa ole vahvistettua lunnasvaatimusta. Jos sellainen tulisi, ministeriö ei keskustelisi siitä julkisuudessa.

Yemen Post -lehden mukaan Jemenin hallitus on kertonut Suomen edustajille, että lunnaita saatetaan tarvita. Hallitus on lehden mukaan kieltäytynyt neuvottelemasta sieppaajien kanssa.

Lehden haastattelemien heimopäälliköiden mukaan siepattujen vapauttamiseen voi mennä aikaa viikosta kahteen kuukautta riippuen siitä, miten vaatimuksista päästään sopuun. Aina kyse ei ole vain rahasta, vaan sieppaajat voivat vaatia myös vankien vapauttamista.

– Tässä tapauksessa näyttää siltä, että sekä raha että vankien vapauttaminen ovat tarpeen, yksi heimopäällikkö sanoi lehdelle.

Uutistoimisto Reuters kertoi eilen, että siepatut ovat paikallisen heimon vankeina Khawlanin kaupungissa parikymmentä kilometriä pääkaupungista Sanaasta itään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tampereella tarjolla hämmentävä vuokrayksiö: hintaan sisältyy kyyti Porschella, lippuja Tapparan peleihin ja jääkiekkomaila

    2. 2

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

    5. 5

      Mies karkasi poliisilta – ilmoita heti havaintosi 112:een

    6. 6

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    7. 7

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    8. 8

      Ulkomailla asunut Jasmin Mäntylä katuu suomalaisten mollaamista: ”Kuinka väärässä ja typerä olenkaan ollut?”

    9. 9

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    10. 10

      Teemu Laajasalo nousemassa Helsingin seuraavaksi piispaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    2. 2

      Amerikkalaislehti hehkuttaa suomalaiskohdetta – paratiisi vain tunnin ajomatkan päästä Helsingistä

    3. 3

      Helppo testi kertoo parissa sekunnissa, kuinka suuri on riskisi kuolla ennenaikaisesti

    4. 4

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    5. 5

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    6. 6

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    7. 7

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    8. 8

      Räppärin esitys järkytti lapsiperheet Riihimäellä – pyysi alle 12-vuotiaita lavalle laulamaan maksullisesta seksistä

    9. 9

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    10. 10

      Minna, 50, hylkäsi kriteerinsä: ”Ihannemieheni oli pukutyyppi, joka seksin aikana sitoo minut kravatilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tampereella tarjolla hämmentävä vuokrayksiö: hintaan sisältyy kyyti Porschella, lippuja Tapparan peleihin ja jääkiekkomaila

    2. 2

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

    5. 5

      Mies karkasi poliisilta – ilmoita heti havaintosi 112:een

    6. Näytä lisää