Tuukka, Touko

Ulkomaat

Valikko

Haluatko Kuuhun? Yksityisyritys myy matkaa miljardihintaan

Julkaistu:

Yhdysvalloissa on perustettu yritys, joka aikoo lennättää ihmisiä Kuuhun. Hintalappu on kaamea.
Golden Spike -yrityksen johdossa on avaruustietämyksen huippunimiä, kuten entinen Nasan apulaisjohtaja Alan Stern ja Johnsonin avaruuskeskuksen ex-johtaja Gerry Griffin, joka toimi Yhdysvaltain Kuu-lentojen aikaan Nasan lennonjohtajana.

Yritys julkaisi aikeensa keskiviikkona: lennätämme kaksi ihmistä kerrallaan Kuuhun 1,5 miljardilla dollarilla! (noin 1,1 miljardia euroa).

Hintalappu on tähtitieteellinen, mutta asiakkaaksi hamutaankin valtioita, joita kiinnostaa matka tutkimustarkoituksessa ja kansallisen arvostuksen vuoksi.

- Näin pääsee liittymään Kuu-kävijöiden kerhoon. Me tavallaan panemme rahoiksi sillä, mitä Nasa teki 1960-luvulla. Teemme siitä kauppatavaraa 2020-luvulla, Stern sanoi uutistoimisto AP:n mukaan.

Yritys aikoo ostaa kantoraketin ja avaruusaluksen ja kehittää itse avaruuspuvut ja Kuu-laskeutujan. Ensimmäinen laukaisu olisi jo tämän vuosikymmenen lopussa ja niitä olisi tarkoitus tehdä yhteensä 15-20.

Asiakkaiksi kaavaillaan esimerkiksi Etelä-Afrikkaa, Etelä-Koreaa ja Japania.

Yhdysvallat on toistaiseksi ainoa maa, joka on käynyt Kuussa. Edellisestä kerrasta on jo 40 vuotta. Presidentti Barack Obama hyllytti Nasan suunnitelmat Kuuhun paluusta ja Nasasta on irtisanottu paljon avaruusosaajia.

Avaruusalalle on ilmaantunut paljon yksityisyrittäjiä, joista menestynein on Space X -yhtiö. Se on jo kuljettanut rahtia kansainväliselle avaruusasemalle.

Uuden yrityksen Kuu-suunnitelmiin suhtaudutaan asiantuntijapiireissä epäilevästi, kuten suurimpaan osaan avaruusfirmoista.

- Tämä tuskin on hanke, joka menestyy, kommentoi harvardin yliopiston astronomi Jonathan McDowell, joka on seurannut avaruusmatkailun kehitystä.

Uuden yrityksen neuvonantajien joukossa kerrotaan olevan kovan luokan nimiä, kuten sukkulaohjelman veteraaneja, Hollywood-ohjaajia ja poliitikkoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    2. 2

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    3. 3

      Sädesieni muutti Arjan unelmatyön helvetiksi – ratkaisuidea oli karu: käytä kaasunaamaria

    4. 4

      Äiti jätti parivuotiaan lastenvaateosastolle ja pyysi myyjää hoitamaan: ”Olin pöyristynyt”

    5. 5

      92-vuotias omaishoitaja sai yllättävää apua – kiekkojunnujen teolle sataa kehuja: ”Ihanaa välittämistä”

    6. 6

      Hakkeriryhmä väittää tunkeutuneensa Spotifyyn – suomalaisia mukana vuodetulla listalla

    7. 7

      Jukka Jalonen lataa kovaa tekstiä SM-liigaseurojen niskaan: ”Ovatko nämä aikuisten ihmisten päätöksiä?”

    8. 8

      Jonnen unelmatreffit muuttuvat painajaiseksi – Erika kilahtaa täysin: ”Oot koko yön jankuttanut samaa pas**a!

    9. 9

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    10. 10

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    2. 2

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    3. 3

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    4. 4

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    5. 5

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    6. 6

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    7. 7

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    8. 8

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    9. 9

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    10. 10

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    2. 2

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    3. 3

      Sädesieni muutti Arjan unelmatyön helvetiksi – ratkaisuidea oli karu: käytä kaasunaamaria

    4. 4

      Äiti jätti parivuotiaan lastenvaateosastolle ja pyysi myyjää hoitamaan: ”Olin pöyristynyt”

    5. 5

      92-vuotias omaishoitaja sai yllättävää apua – kiekkojunnujen teolle sataa kehuja: ”Ihanaa välittämistä”

    6. Näytä lisää