Aulis

Ulkomaat

Baumgartnerin hyppy: Tämän takia yksi ennätys jäi rikkomatta

Julkaistu:

YLIÄÄNIHYPPY
Felix Baumgartner ei onnistunut rikkomaan pitkäkestoisimman vapaan pudotuksen ennätystä viime sunnuntain yliäänihypyssään. Miksi?
Hänen mentorinsa Joe Kittinger hyppäsi 31 kilometristä vuonna 1960 ja putosi yhtäjaksoisesti alaspäin 4 minuuttia ja 36 sekuntia ennen laskuvarjon avautumista.

Baumgartner hyppäsi noin kahdeksan kilometriä korkeammalta kuin Kittinger, mutta hänen vapaa pudotuksensa kesti vain 4 minuuttia ja 20 sekuntia. Eli 16 sekuntia vähemmän kuin Kittingerin.

Selitys epäsuhdalle on yksinkertainen: Baumgartnerin ensisijaisena tavoitteensa oli tulla alas niin lujaa kuin mahdollista ja ylittää äänen nopeus. Siinä hän onnistuikin.

Baumgartnerin vauhti ylitti selvästi jopa hänen oman tiiminsä laskelmat. Alunperin oli suunniteltu, että Baumgartner nousee heliumpallolla 36,5 kilometriin ja kykenee silti rikkomaan vapaan pudotuksen ennätysajan.

Hänen vauhtinsa toivottiin alun perin ylittävän 1.110 kilometriä tunnissa. Huikea 1342 kilometrin tuntivauhti toi hänet kuitenkin alas niin lujaa, että kaikki ennakkolaskelmat menivät romukoppaan.

Baumgartner avasi laskuvarjonsa jonkin verran korkeammalla kuin oli alun perin ajateltu. Vaikka hän olisi hieman viivyttänyt laskuvarjon avaamista, se ei kuitenkaan olisi riittänyt Kittingerin ennätyksen lyömiseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    2. 2

      Brittilehti huomioi Sofia Belórfin – biletti Lontoossa Boltin ja tv-tähtien kanssa: julkkiskomistus sujautti puhelinnumeronsa

    3. 3

      F1-pomo ylisti Kimi Räikkösen hämmentävää kykyä – ”En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa”

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    6. 6

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    7. 7

      Eikö istu ja nouse -testi onnistu? Kokeile liikettä, josta jokaisen peruskuntoisen tulisi selviytyä

    8. 8

      Tunnettu kehonrakentaja taistelee hengestään koomassa – kotoa löytyi valkoista jauhetta ja 20 pulloa testosteronia

    9. 9

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    10. 10

      Tampereella tarjolla hämmentävä vuokrayksiö: hintaan sisältyy kyyti Porschella, lippuja Tapparan peleihin ja jääkiekkomaila

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    2. 2

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    3. 3

      Helppo testi kertoo parissa sekunnissa, kuinka suuri on riskisi kuolla ennenaikaisesti

    4. 4

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    5. 5

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    6. 6

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    7. 7

      Amerikkalaislehti hehkuttaa suomalaiskohdetta – paratiisi vain tunnin ajomatkan päästä Helsingistä

    8. 8

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    9. 9

      Melkoinen muodonmuutos: Eevi Teittinen säväyttää uudella hiustyylillään – hitti vai huti?

    10. 10

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    2. 2

      Brittilehti huomioi Sofia Belórfin – biletti Lontoossa Boltin ja tv-tähtien kanssa: julkkiskomistus sujautti puhelinnumeronsa

    3. 3

      F1-pomo ylisti Kimi Räikkösen hämmentävää kykyä – ”En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa”

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    6. Näytä lisää