Kaapo, Gabriel

Ulkomaat

Valikko

Seksiskandaali kuohuttaa Britanniaa ja BBC:tä – Uhreina yli 40 nuorta naista?

Toimiko BBC:n sisällä nuoria tyttöjä ahdistelijoille välittänyt seksirinki?
Britanniaa on jo useamman päivän ajan kuohuttanut seksiskandaali, jonka keskiössä on vajaa vuosi sitten kuollut maineikas tv- ja radiojuontaja Jimmy Savile.

ITV-kanava esitti keskiviikkona dokumentin, jossa Savilea syytettiin nuorten tyttöjen ja naisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Dokumentin esittämisen jälkeen purkautumaan alkanut vyyhti on osoittautunut niin laajaksi, että jopa BBC:n johto on joutunut kommentoimaan asiaa.

Tähän mennessä ainakin 40 naista on astunut esiin ja kertonut tulleensa Savilen raiskaamaksi tai hyväksikäyttämäksi 70-luvulla. Nuorimmat uhrit ovat olleet tapahtumien aikoihin 12-vuotiaita. Daily Mirrorin mukaan uhrien joukossa oli myös ainakin yksi poika.

Nyt suunsa on puhunut puhtaaksi myös Savilen veljenpoika, joka kertoi Daily Mailille todistaneensa teini-ikäisenä säännöllisiä juhlia, joissa jopa kymmenvuotiaat tytöt ja pojat "katosivat huoneisiin" miesten kanssa.

Savilen lisäksi näihin juhliin olisi osallistunut useita Britannian viihdemaailmasta tunnettuja nimiä.

Hyväksikäyttäjien rinki BBC:n sisällä?

Daily Mailin mukaan poliisi aikoo nyt tutkia väitteitä, joiden mukaan Savile ja hänen avustajansa pyörittivät seksirinkiä Britannian yleisradioyhtiö BBC:n sisällä.

Daily Mailin tietojen mukaan yhtiön työntekijälle olisi annettu tehtäväksi houkutella nuoria tyttöjä Savilen ja muiden miesten hyväksikäytettäväksi.

Myös takavuosien poptähden Gary Glitterin epäillään kuuluneen rinkiin. Hänet tuomittiin vankeuteen lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuosina 1999 ja 2005.

Tiistaina BBC:n tuore pääjohtaja George Entwistle vetosi yhtiön henkilökuntaan, jotta nämä auttaisivat poliisia parhaansa mukaan.

Aiemmin BBC:tä on syytetty siitä, että yhtiössä suljettiin silmät ja korvat Savilen toimilta, vaikka ne olivat "julkinen salaisuus".

Britannian lehdistö löi lisää vettä myllyyn perjantai-iltana, kun se nosti esille 15-vuotiaana itsensä surmanneen Claire McAlpinen tapauksen.

Vuonna 1971 kuollut McAlpine toimi säännöllisesti tanssijana suositussa Top of The Pops -ohjelmassa, jonka juontajana myös Savile toimi.

Tyttö jätti jälkeensä päiväkirjan, jonka sivuilla hän kertoi tulleensa hyväksikäytetyksi usein eri tavoin. Syyllisiksi hän nimesi useita viihdemaailman tähtiä.

Scotland Yard tutki aikanaan McAlpinen päiväkirjan, mutta ei selvittänyt väitteiden totuuspohjaa.

Voidaanko ritarin arvonimi poistaa postuumisti?

Jimmy Savile tunnettiin eläessään paitsi loistokkaasta urastaan, myös työstään hyväntekeväisyyden parissa. Kuningatar Elisabet II löi hänet ritariksi vuonna 1990.

Savilea muisteltiin vuolaasti ylistäen hänen kuoltuaan viime vuoden lokakuussa.

Nyt on jopa noussut esille se vaihtoehto, että häneltä voitaisiin poistaa ritarin arvo postuumisti.

Daily Mirrorin haastatteleman hallituslähteen mukaan toimenpide olisi "ennenkuulumaton, mutta mahdollinen".

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      SK: Mies pelkää työnhaun Uudenkaupungin autotehtaalle tyssänneen tähän kysymykseen – 7–9 keskiolutta kerran kuussa oli liikaa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Hamilton löi selvästi Bottaksen – Ferrarin vauhti piilossa

    7. 7

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    8. 8

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    9. 9

      Kokonainen kylä myynnissä Yhdysvalloissa – hintakaan ei päätä huimaa

    10. 10

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    3. 3

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    4. 4

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    7. 7

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    8. 8

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    9. 9

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    10. 10

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    9. 9

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    10. 10

      Nuori mies teki virheen uutta kotia ostaessaan – seurauksena vuosien painajainen ja 80 000 euron lasku

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      SK: Mies pelkää työnhaun Uudenkaupungin autotehtaalle tyssänneen tähän kysymykseen – 7–9 keskiolutta kerran kuussa oli liikaa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. Näytä lisää