Tuukka, Touko

Ulkomaat

Valikko

Tutkija: Israel ei iske pikaisella aikataululla Iraniin

Julkaistu:

Israelin pääministerin uhkapuheista huolimatta professori Hannu Juusola ei pidä Israelin pikaista hyökkäystä Iraniin todennäköisenä.

Tilanne on silti hänestä huolestuttava, sillä jossain vaiheessa maiden vastakkainasettelu uhkaa räjähtää käsiin.

Pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi sunnuntaina Iranin olevan puolen vuoden kuluttua hyvin lähellä ydinasetta. Hän vaati jälleen, että Iranille on asetettava selkeät rajat, joiden ylittämisestä seuraa hyökkäys. Yhdysvallat on vastustanut hyökkäyksellä uhkaamista.

Netanjahun kommentit ovat kiihdyttäneet arvailuja siitä, että Israel pyrkisi hyökkäämään Iraniin vielä ennen Yhdysvaltain marraskuisia vaaleja.

Lähi-idän asiantuntija Juusola tuntee nämä teoriat hyvin ja sanoo törmänneensä niihin jo vuodenvaihteessa.

– Yleinen tulkinta oli sellainen, että Israelilla on ikkuna auki toimia Yhdysvaltain vaaleihin asti. Vaalikampanjan aikana kukaan Yhdysvaltain johtaja ei voisi arvostella Israelia, koska Israelin tukijoiden äänet ovat kipeästi tarpeen vaaleissa.

Juusola ei itse usko pikaiseen hyökkäykseen muun muassa siksi, että Israelissakin ollaan hyvin erimielisiä hyökkäyksen hyödyllisyydestä. Hän arvioi, että ongelma siirtyy seuraavan vuoden puolelle.

Netanjahu haluaa puheillaan painostaa Yhdysvaltoja voimakkaampaan diplomatiaan Iranin suhteen, Juusola tulkitsee.

Toisaalta hän lisää samaan hengenvetoon, että kun kyse on Iranista Netanjahu ei välttämättä kuuntele edes lähimpiä avustajiaan.

Tähtäimessä ydinvalmius

Arviot Iranin ydinohjelman etenemisestä ja tavoitteista vaihtelevat – monet Israelissakin katsovat, ettei Iran ole niin pitkällä kuin mitä Netanjahu sanoo.

Juusola uskoo Iranin pyrkivän pikemminkin ydinasevalmiuteen, ei todelliseen ydinaseeseen. Ydinase voisi Iraninkin kannalta olla vähemmän järkevä provokaatio.

Jos Israel kaikesta huolimatta päättäisi nyt iskeä Iraniin yksipuolisesti, alueelliset seuraukset olisivat Juusolan mukaan arvaamattomat.

– Pelottava skenaario, hän sanoo.

Iranin ja Israelin konflikti yhdessä Syyrian sisällissodan kanssa lisäävät huolta laajemmasta alueellisesta selkkauksesta. Iran tukee Syyrian nykyjohtoa.

Israelissakin on lähinnä pelätty Syyrian presidentin Bashar al-Assadin kaatumista. Nousussa on kuitenkin Juusolan mukaan näkemys, että tämä olisi Israelin etujen mukaista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    2. 2

      Kuinka hiljaisesta brittiopiskelijasta tuli kylmäverinen itsemurhapommittaja? – ”Salman oli aina kunnioittava minua kohtaan”

    3. 3

      Suomalaiset tv-tähdet pöyristyivät rikkaiden ruotsalaisten käyttäytymisestä ravintolassa – ”Pyhäinhäväistys!”

    4. 4

      Johanna Pakoselta yllättävä tunnustus Seuralle suhteestaan Hunks-tanssijaan – laukoo mielipiteensä uusperhearjesta

    5. 5

      Tellervo Koivisto Muisti-lehdelle miehensä viimeisistä viikoista: joutui vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin hoitokodissa

    6. 6

      Tarjoilija Veera kantoi pöytään hampurilaisia – sheikki Al Qasimi antoi Helsingissä lähes tonnin tipin!

    7. 7

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    8. 8

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    9. 9

      Äiti jätti parivuotiaan lastenvaateosastolle ja pyysi myyjää hoitamaan: ”Olin pöyristynyt”

    10. 10

      Sädesieni muutti Arjan unelmatyön helvetiksi – ratkaisuidea oli karu: käytä kaasunaamaria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    2. 2

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    3. 3

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    4. 4

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    5. 5

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    6. 6

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    7. 7

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    8. 8

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    9. 9

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    10. 10

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    2. 2

      Kuinka hiljaisesta brittiopiskelijasta tuli kylmäverinen itsemurhapommittaja? – ”Salman oli aina kunnioittava minua kohtaan”

    3. 3

      Suomalaiset tv-tähdet pöyristyivät rikkaiden ruotsalaisten käyttäytymisestä ravintolassa – ”Pyhäinhäväistys!”

    4. 4

      Johanna Pakoselta yllättävä tunnustus Seuralle suhteestaan Hunks-tanssijaan – laukoo mielipiteensä uusperhearjesta

    5. 5

      Tellervo Koivisto Muisti-lehdelle miehensä viimeisistä viikoista: joutui vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin hoitokodissa

    6. Näytä lisää