Teresa, Tessa, Terttu

Ulkomaat

Valikko

Kuuluisa sarjamurhaaja kritisoi USA:n asekulttuuria

Son of Sam -nimellä tunnettu sarjamurhaaja antoi haastattelun New York Daily Newsille.
Yksi Yhdysvaltain pahamaineisimmista sarjamurhaajista on huolissaan ampuma-aseiden aiheuttamasta väkivallasta.

- Yhteiskunnan täytyisi poistaa aseilta niihin liittyvä hohdokkuus. Se on järjetöntä. Nuorten ihmisten ei tulisi kantaa aseita, kuusi ihmistä murhannut David Berkowitz sanoo haastattelussa.

Hän kertoo haluavansa sanoa suoraan nuorille, ettei vankilassa oleminen ole sitä, mitä he kuvittelevat. 35 vuotta huippuvartioidussa vankilassa istunut Berkowitz sanoo asetta kantavan nuoren tekevän virheen, jota tulee katumaan.

Haastattelussa Berkowitz pahoittelee Yhdysvalloissa viime aikoina sattuneita joukkomurhia, kuten Wisconsinin Sikhitemppelin ja Coloradolaisen elokuvateatterin ammuskeluja.

Aselainsäädäntöön Berkowitz ei kuitenkaan halua ottaa kantaa. Se on hänen mielestään asia, josta lainsäätäjät saavat tapella.

- Toivon vain, että nuoret ymmärtäisivät, kuinka kauheaa väkivalta on. Käyttäessään aseita muita vastaan he tuhoavat myös oman elämänsä. Se ei ole sen arvoista, Berkowitz sanoo.

- Toivon että aseet menettävät jonakin päivänä glamourinsa ja sosiaalisen hyväksyntänsä. Tiedän, että se on hieman yksinkertaistettua, mutta mielestäni on tragedia, että nuoret menettävät suuntansa eivätkä enää arvosta elämää.

Piti newyorkilaisia pelon vallassa

Son of Sam (Samin poika) -nimellä tunnettu Berkowitz terrorisoi New Yorkin katuja 13 kuukauden ajan vuosina 1976 ja 1977.

24-vuotias postivirkailija vaani uhrejaan öisin nuorison kuhertelupaikoilla ja hiljaisilla kaduilla, herättäen suurta pelkoa kaupunkilaisten keskuudessa.

Berkowitz suosi erityisesti tummatukkaisia naisia, mikä sai brunetit ostamaan vaaleita peruukkeja tai leikkaamaan hiuksiaan.

Sarjamurhaaja toteutti tekonsa ampumalla joko pysäköityjen autojen ikkunan läpi tai lähietäisyydeltä kadulla. 13 uhristaan hän onnistui surmaamaan kuusi.

Berkowitz jätti myös Son of Sam -nimellä signeerattuja viestejä rikospaikoille sekä kävi suurta julkisuutta saanutta kirjeenvaihtoa New York Daily Newsin kolumnistin Jimmy Breslinin kanssa.

Lopulta hänet pidätettiin elokuussa 1977 oman kotinsa edustalta.

Syytti naapurin labradorinnoutajaa

Berkowitz sai yhteensä kuusi 25 vuoden vankeustuomiota. Kymmenen vuotta vankilassa vietettyään hän koki kristillisen herätyksen.

Nuorten valistamiselle omistautunut, nykyisin 59-vuotias Berkowitz ei juuri halua puhua omista sarjamurhaaja-ajoistaan.

- Se on liian tuskallista. Jatkan rikosteni uhrien puolesta rukoilemista. Toivon heille kaikkea hyvää elämässä. Olen varma, ettei heidän tuskansa lopu koskaan. Kadun sitä.

Hän kertoo olleensa sarjamurhaajavuosinaan hämmentynyt, kadoksissa ja riivattu. Hän oli tuolloin kiinnostunut erityisesti okkultismista.

Pidätyksensä jälkeen Berkowitz väitti naapurinsa pahan labradorinnoutajan käskeneen häntä tappamaan.

- Tunsin olevani kuin demonisen kontrollin alaisena. En tunnista sitä ihmistä enää, hän on kuin vieras minulle.

Berkowitz on lopettanut ehdonalaiseen vapauteen pyrkimisen, koska omien sanojensa mukaan haluaa säästää uhriensa perheitä enemmältä tuskalta.

Hän yrittää pitää vankilassa matalaa profiilia, mutta myöntää taustansa nousevan joskus esille. Aikansa hän käyttää kirjoittamalla ja opiskelemalla raamattua. Berkowitz työskentelee myös mielenterveysongelmista kärsivien vankien tukihenkilönä.

Spike Lee ohjasi vuonna 1999 Berkowitzin tekemistä murhista kertovan elokuvan nimeltä Summer of Sam. Siinä sarjamurhaajan roolin näytteli Michael Badalucco.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    2. 2

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    3. 3

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Tältä näyttävät Pohjois-Korean massiiviset tykistöharjoitukset: ”Suurimmat koskaan”

    6. 6

      Suomenhevosen siitosura toi tuhansia jälkeläisiä ja miljoonia euroja – 28-vuotias legenda pääsi ansaituille eläkepäiville

    7. 7

      Tuore ennuste: Vapun säästä tulossa kostean viileä, mutta sen jälkeen tapahtuu käänne – ”Lämpötila pääsee kipuamaan”

    8. 8

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    9. 9

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    10. 10

      Venäjän puolustusministeri: Naton ilmavoimien partiointi Itämerellä on uhka Venäjälle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    2. 2

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    5. 5

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    6. 6

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    7. 7

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    8. 8

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    9. 9

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    10. 10

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    2. 2

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    3. 3

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Tältä näyttävät Pohjois-Korean massiiviset tykistöharjoitukset: ”Suurimmat koskaan”

    6. Näytä lisää