Oliver, Olivia, Oiva

Ulkomaat

Valikko

Grillaaminen oli liikaa: 76-vuotias nainen veti revolverin esiin

Julkaistu:

Grillaamista suunnitellut mies huomasi yhtäkkiä tuijottavansa suoraan satavuotiaan revolverin piippuun.
Nackan kunnassa asuva 36-vuotias ruotsalaismies oli puhdistamassa grilliään omalla pihallaan vappuaattoiltana.

Yhtäkkiä hän huomasi 76-vuotiaan naispuolisen naapurinsa seisovan keittiönsä ikkunassa ja huutavan jotain, mistä mies ei saanut selvää.

Kun mies hetkeä myöhemmin oli sytyttämässä grilliä, oli nainen edelleen ikkunassa.

- Hän katseli ja osoitti minua jollakin, mies kertoi myöhemmin poliisille.

Mies meni lähemmäs ja huomasi tuijottavansa suoraan revolverin piippuun. Hän vei nopeasti lapsensa sisälle ja soitti poliisille.

Kun paikalle saapunut poliisi puhutteli naista, myönsi tämä seisoneensa ikkunassa revolveri kädessään. Nainen kuitenkin väitti, ettei ollut tähtäillyt miestä.

- Olin vihainen ja halusin pelotella häntä, nainen kertoi poliisille.

Kuulusteluissa nainen avautui enemmän tuohtumuksensa syistä.

- Olen väsynyt siihen, että he grillaavat ja metelöivät, eikä heidän tonttinsa ole siisti, sanoi nainen tapauksesta kertovan Aftonbladetin mukaan.

Lisäksi nainen kertoi suuttuneensa siitä, että kyseisenä päivänä naapuri oli "tuijottanut" hänen ikkunansa läpi.

- Se on loukkaavaa, nainen totesi.

Lehden tietojen mukaan naisen käyttämä revolveri oli sata vuotta vanha. Häntä syytetään nyt laittomasta uhkauksesta sekä ampuma-aserikoksesta yhdessä miehensä kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa - poliisi etsii vaarallista henkilöä

    2. 2

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    3. 3

      Yle julkaisi Atte Jääskeläisen erokirjeen: ”Jätän työni Ylessä raskain mielin”

    4. 4

      Pikkutyttö kuoli kolarissa Mikkelissä

    5. 5

      Some täyttyi tuesta Niinistölle, mutta yksi asia ihmetyttää

    6. 6

      SK: Eroavalle Jääskeläiselle maksetaan yli 90 000 euron palkka

    7. 7

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    8. 8

      Tv-kasvo oli menossa tervehtimään JJ Lehtoa – turmapaikalla odotti ikävä näky: ”En viitsinyt mennä lähemmäs”

    9. 9

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria salasi syömishäiriönsä viimeiseen asti – suoraa puhetta sairaudesta: ”En tule ikinä olemaan tyytyväinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    4. 4

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    5. 5

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    6. 6

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    7. 7

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    8. 8

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    9. 9

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    10. 10

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa - poliisi etsii vaarallista henkilöä

    2. 2

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    3. 3

      Yle julkaisi Atte Jääskeläisen erokirjeen: ”Jätän työni Ylessä raskain mielin”

    4. 4

      Pikkutyttö kuoli kolarissa Mikkelissä

    5. 5

      Some täyttyi tuesta Niinistölle, mutta yksi asia ihmetyttää

    6. Näytä lisää