Olga, Oili

Ulkomaat

Valikko

Osama bin Laden myönsi: al-Qaida teki pahoja virheitä

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvallat julkisti torstaina näytteitä asiakirjoista, jotka merivoimien erikoisjoukkojen sotilaat sieppasivat Osama bin Ladenin tappo-operaatiossa vuosi sitten.
Asiakirjoja julkistettiin kaikkiaan vain 17, joka on vain pieni osa kokonaissaaliista. Yhdysvaltain SEAL-erikoissotilaiden kerrotaan saaneen terroristijohtajan piilopaikasta Abbottabadista haltuunsa tuhansittain bin Ladenin viestejä ja muita dokumentteja.

Aineisto on peräisin bin Ladenin muistitikuilta, muistikorteilta ja tietokoneiden kovalevyiltä.

Viestien mukaan bin Laden ei ollut enää al-Qaidan operatiivinen johtaja, joka olisi pitänyt kaikkia lankoja käsissään. Hän oli silti vaikutusvaltainen symbolihahmo verkostolle.

Bin Laden seurasi tarkasti al-Qaidaan kytkeytyvien ryhmien toimintaa mm. Arabian niemimaalla, Pohjois-Afrikassa ja Irakissa. Hän myönsi terroristiverkostonsa  tehneen vakavia virheitä ja pohti jopa kokonaan uutta nimeä al-Qaidalle.

- Aion julkistaa lausunnon, jossa kerrotaan meidän aloittavan uuden vaiheen korjataksemme virheitämme, bin Laden kirjoitti vuonna 2010.

- Tällä tavalla, jos Jumala suo, saamme takaisin suuren osan siitä luottamuksesta, jonka ihmiset ovat menettäneet jihadisteihin.

Bin Laden halusi myös sanoutua irti al-Qaidan Irakissa toimineen haaran verisistä iskuista paikallisia shiiamuslimeja vastaan. Bin Ladenin mukaan liian moni viaton muslimi sai niissä surmansa.

- On tärkeää, ettei yksikään muslimi joudu uhriksi ellei se ole ehdottoman välttämätöntä, bin Laden kirjoitti.

- Se auttaa meitä kyllä voittamaan useita taisteluja, mutta samalla me häviämme sodan.

Al-Qaida haaveili myös Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman ja Yhdysvaltain joukkoja komentaneen kenraali David Petreusin murhaamisesta.

Obaman tappamisen jälkeen Valkoiseen taloon olisi noussut "tehtävään täysin valmistautumaton" Joe Biden, bin Laden pohti.

- Se ajaisi Yhdysvallat kriisiin.

Maailman etsityin terroristi sai surmansa erikoisjoukkojen ampumana  viime vuoden vappuna. Hänen ruumiinsa upotettiin mereen.

Vuosilta 2006-2011 peräisin olevat asiakirjat julkisti Yhdysvaltain maavoimien upseerikoulun West Pointin terrorismin vastainen keskus. Asiakirjat voi lukea tästä linkistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    5. 5

      Marjakauppias otti Matin tyrmistyksen herättäneet poimijat puhutteluun

    6. 6

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    7. 7

      Näin purjelaivat jättivät Turun – presidentti Niinistö seurasi Tall Ships Races -paraatia Kultaranta VIII -aluksellaan

    8. 8

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    9. 9

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    10. 10

      Henna Peltonen julkaisi harvinaisen kuvan – poseeraa yhdessä Jessica-tyttärensä, 15, kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    6. 6

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    7. 7

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    8. 8

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    9. 9

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    10. 10

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    5. 5

      Marjakauppias otti Matin tyrmistyksen herättäneet poimijat puhutteluun

    6. Näytä lisää