Miia, Mira, Mirva

Ulkomaat

Valikko

Paavin vierailu herätti ja murskasi toiveita Kuubassa

Paavi Benedictus XVI aloitti maanantaina kolmipäiväisen vierailunsa Kuubassa.

Roomalaiskatolisen kirkon johtajan vierailu on nostanut toiveita poliittisen muutoksen vauhdittumisesta saarivaltiossa, jota kommunistipuolue johtaa.

Oppositiolähteiden mukaan vähintään 150 toisinajattelijaa on kuitenkin pidätetty viime päivien aikana. Lisäksi aktivisteja on estetty poistumasta kodeistaan ja osallistumasta messuihin tai paavin kunniaksi järjestettyihin tilaisuuksiin.

Ainakin 15 pidätetyn kerrottiin kuuluvan Naiset valkoisissa -nimiseen ryhmään, joka kampanjoi poliittisten vankien vapauttamiseksi.

- En odota paavin vierailulta paljoa. Hänelle esitellään Kuuba, jota ei ole olemassa, sanoi santiagolainen Ana Celia Rodriquez, 42.

Kuuban viranomaiset ovat varoittaneet kansalaisia tuomasta julki poliittisia mielipiteitään paavin kulkueen reiteillä.

Keskustelut käydään johtajien kanssa

Paavi tapasi maanantaina Kuuban presidentin Raul Castron Santiago de Cuban lentokentällä, maan toiseksi suurimmassa kaupungissa.

Tiistaina paavin ja presidentin on tarkoitus käydä virallisia keskusteluja Havannassa.

Ennen saapumistaan paavi ehdotti, että kommunismin tilalle tulisi kehittää uusi talousmalli.

Vielä maanantaina ei tiedetty, tapaako 84-vuotias paavi maan entistä johtajaa Fidel Castroa tai Venezuelan presidenttiä Hugo Chavezia, joka on Kuubassa saamassa syöpähoitoja.

Toisinajattelijoita Benedictus XVI ei aio tavata tiukan aikataulun vuoksi, kertoivat Vatikaanin edustajat.

Maanantaina paavi piti messun Santiago de Cubassa. Tiistaina hän puhuu kuubalaisille Havannan vallankumousaukiolla.

Kirkko merkittävin hallituksen jälkeen

Katolisen kirkon johtaja on vieraillut Kuubassa viimeksi 14 vuotta sitten.

Paavi Johannes Paavali II:n vierailua pidettiin ratkaisevana tekijänä kirkon ja valtion välien kehittymisessä.

Uskonnon harjoittaminen oli kiellettyä Kuubassa vuoden 1959 vallankumouksesta lähtien vuoteen 1991. Nykyään roomalaiskatolinen kirkko on merkittävin hallituksen ulkopuolinen vaikuttaja Kuubassa.

Kirkko on esimerkiksi toiminut välittäjänä, kun hallitus on päättänyt vapauttaa vankeja.

Kuuban väestöstä noin kymmenen prosenttia on uskonnoltaan roomalaiskatolisia. Suurin osa kuubalaisista harjoittaa afrokuubalaisia uskontoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

    2. 2

      Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

    3. 3

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    4. 4

      Ferrari löysi vian Kimi Räikkösen autosta – iso remontti yöllä ennen aika-ajoja

    5. 5

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    6. 6

      Kirkkopäivien mainoskampanja pahasti metsään – alusvaatekuva vedettiin pois anteeksipyyntöjen saattelemana

    7. 7

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    8. 8

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    9. 9

      Jari Lindström kertoo HS:lle hetkestä, jolloin kaksi ministerisalkkua vei sairaalaan: Aivoinfarkti oli lähellä

    10. 10

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    4. 4

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    5. 5

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    6. 6

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    7. 7

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    10. 10

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

    2. 2

      Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

    3. 3

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    4. 4

      Ferrari löysi vian Kimi Räikkösen autosta – iso remontti yöllä ennen aika-ajoja

    5. 5

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    6. Näytä lisää