Mauno, Maunu

Ulkomaat

Lapsuuskuva Facebookissa aloitti kiusaamispiinan uudestaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Kiharat, punaiset hiukset aiheuttivat naiselle koko lapsuuden kestäneen painajaisen, joka jatkuu nyt.
Nottinghamilainen nainen joutuu elämään uudelleen kouluaikojen kiusaamispainajaistaan, nyt nimettömien nettikiusaajien muodossa.

35-vuotiaalla naisella on kiharat, punaiset hiukset, joista luokkatoverit kiusasivat häntä jo, kun hän oli viiden vanha.

Kiusaaminen jatkui aina yliopistoon asti. Siellä hän suoristi ja värjäsi hiuksensa, mutta joutui käyttämään niiden hallintaan pari tuntia päivässä.

Aikuiseksi ehtinyt yhden lapsen äiti kuitenkin joutui kokemaan uudelleen lapsuus- ja nuoruusaikojensa koettelemukset, kun hän lisäsi Facebookiin kuvan itsestään lapsena.

Kuva alkoi levitä internetissä, ja pian hänen Facebook- ja Twitter-sivunsa tulvivat pilkkaavia kommentteja.

Kommenteissa luki esimerkiksi: En malta odottaa, että pääsen vetämään peruukkisi pois ja paljastamaan afro-hiuksesi koko maailmalle!

- Se oli todella ilkeää ja henkilökohtaista, ja kohdennettu suoraan johonkin, joka on vaikuttanut minuun koko elämäni, nainen kertoo The Sunille.

Nainen ilmoitti tekaistujen henkilöllisyyksien takana piileskelevistä pilkkaajista poliisille.

Viranomaiset antoivat varoituksen eräälle kiusaajista.

Lapsena nainen pelkäsi koulumatkoja ja leikkikenttiä. Häntä kutsuttiin mikrofonipääksi, käkkäräksi ja jopa Yodaksi.

Nainen on käyttänyt tähän mennessä yli 10 000 puntaa kihariensa värjäämiseen, suoristamiseen ja kemialliseen käsittelyyn, eikä useinkaan halua lähteä ulos ilman peruukkia.

- Jotain pitäisi tehdä nettipalveluiden turvallisuuden suhteen. Olen luottavainen henkilö, mutta tämä on todella vaikuttanut minuun. Olen menettänyt melkein kuusi kiloa stressin takia, hän kertoo.

Ota kantaa

Lisäätkö vanhoja kuvia Facebookiin?

Kyllä 75% En 25%
Ääniä yhteensä 5811

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Poliisi tutkii Turun puukotuksia terroritekona

    2. 2

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    3. 3

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    4. 4

      Yle: Useita kiinniotettuja Turun puukotukseen liittyen

    5. 5

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    10. 10

      Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Poliisi tutkii Turun puukotuksia terroritekona

    2. 2

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    3. 3

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    4. 4

      Yle: Useita kiinniotettuja Turun puukotukseen liittyen

    5. 5

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    6. Näytä lisää