Urpo

Ulkomaat

Valikko

Suomikin varautui Mars-luotaimen putoamiseen

Julkaistu: , Päivitetty:

Venäjän tuhoutuneen Mars-luotaimen putoamispaikkaa arvuuteltiin ympäri maailman sunnuntaina.
Phobos-Grunt-luotaimen oli määrä syöksyä maahan viimeistään puoliltaöin Suomen aikaa. Venäjän avaruusvirasto Roskosmos perui kuitenkin kaikki aikaisemmat arvionsa luotaimen putoamispaikasta, joka pysyi arvoituksena viime hetkiin saakka. Siksi sen kulkua seurattiin myös Suomessa.

– Putoamispaikasta saadaan tieto pahimmillaan vain paria tuntia ennen maahansyöksyä, kertoi valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Timo Härkönen STT:lle.

Härkösen mukaan luotainta seurasi puolenkymmentä eri suomalaisviranomaista Puolustusvoimista Ilmatieteen laitokseen.

– On vain häviävän pieni mahdollisuus, että luotain osuisi Suomeen, mutta siihen täytyy kuitenkin varautua.

Myrkyllistä polttoainetta

Venäjän ja Yhdysvaltojen avaruusviranomaiset vähättelivät romuluotaimesta aiheutuvaa vaaraa. Se paino oli alun perin 13,5 tonnia, mutta Roskosmoksen mukaan Maahan oli määrä iskeytyä korkeintaan parikymmentä parinsadan kilon palasta.

Mukana oli 11 tonnia myrkyllistä polttoainetta, mutta senkään ei uskottu selviävän Maahan asti. Polttoainesäiliön arveltiin tuhoutuvan ilmakehässä.

Luotaimen oli tarkoitus matkata Marsin Phobos-kuuhun ja ottaa sieltä maaperänäytteitä. Luotaimen kyydissä oli kiinalainen satelliitti, joka oli määrä jättää Marsin kiertoradalle.

Epäonninen avaruusohjelma

Noin 130 miljoonan euron arvoisen Phobos-Grunt-luotaimen laukaisu epäonnistui marraskuussa moottorivian takia. Kunnianhimoisen projektin oli alun perin määrä valmistella miehitettyä Mars-lentoa.

Venäjä menetti yhteyden luotaimeen pian sen laukaisun jälkeen. Viikkojen ajan luotainta yritettiin ohjata joko kohti Marsia tai hallitusti takaisin Maan pinnalle. Kumpikin yritys epäonnistui.

Venäjän avaruusohjelma on kärsinyt viime aikoina muutenkin epäonnesta. Vain kuukausia ennen Phobos-Gruntin laukaisun epäonnistumista miehittämätön Progress-huoltoalus syöksyi maahan Siperiassa. Lisäksi Venäjä on vuoden sisällä menettänyt viisi satelliittia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    2. 2

      Näin omaiset muistelivat presidentti Koivistoa – lue koko puhe sanasta sanaan

    3. 3

      Donald Trump paljasti puhelimessa sotilassalaisuuden ydinsukellusveneistä

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      TV-katsojat kiinnittivät huomiota – Kekkosen ja Koiviston hautajaisissa eri linjaus arkulla

    6. 6

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    7. 7

      Cristiano Ronaldoa uhkaa kova rangaistus – yli viiden vuoden tuomio mahdollinen

    8. 8

      Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

    9. 9

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    10. 10

      Turvottaako? Näillä nikseillä saat litteän vatsan nopeasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    4. 4

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    5. 5

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    6. 6

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    7. 7

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    8. 8

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    9. 9

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    10. 10

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    2. 2

      Näin omaiset muistelivat presidentti Koivistoa – lue koko puhe sanasta sanaan

    3. 3

      Donald Trump paljasti puhelimessa sotilassalaisuuden ydinsukellusveneistä

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      TV-katsojat kiinnittivät huomiota – Kekkosen ja Koiviston hautajaisissa eri linjaus arkulla

    6. Näytä lisää