Elviira, Elvi

Ulkomaat

Valikko

Maailman vanhin koira kuoli 26-vuotiaana

Julkaistu:

Japanissa asuneen sekarotuisen koiran ikä vastaa ihmisellä 125 vuotta.
Uroskoira Pusuke kuoli maanantaina rauhallisesti Sakuran kaupungissa Japanissa. Asiasta kertoi tiistaina Daily Mail.

Guinnessin ennätysten kirja listasi Pusuken maailman vanhimmaksi elossa olevaksi koiraksi viime vuoden joulukuussa.

Omistaja Yumiko Shinoharan mukaan hänen lemmikkinsä oli kuolinpäiväänsä asti omannut hyvän ruokahalun ja jaksanut käydä kävelyllä kahdesti päivässä.

Äkkiä se kuitenkin kieltäytyi syömästä ja alkoi saada hengitysvaikeuksia. Koira kuoli lopulta iltapäivällä vain minuutteja sen jälkeen, kun sen emäntä oli palannut kotiin.

Shinohara sanoo uskovansa Pusuken sinnitelleen hengissä, että hän ehtisi takaisin kotiin.

Pusuke ei ollut maailman kaikkien aikojen vanhimmaksi elänyt koira. Edellinen ennätyksenhaltija oli 28-vuotiaaksi elänyt beagle, ja kaikkien aikojen vanhimmaksi tiedetty oli 29-vuotiaana kuollut Bluey-niminen australiankarjakoira.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Yle: Suomen ainoa Miss Maailma Marita Lindahl on kuollut

    4. 4

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    5. 5

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    6. 6

      Mies yritti auttaa eksynyttä 2-vuotiasta – isä pahoinpiteli auttajan

    7. 7

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    8. 8

      Fanit suuttuivat turhaan Lauri Markkaselle – Chicago Bulls julkisti nyt hänen pelinumeronsa

    9. 9

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    10. 10

      Savonlinnassa tuhkarokkotapaus – jopa 140 altistui leirillä Punkaharjulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    2. 2

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    3. 3

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    4. 4

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    5. 5

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    6. 6

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    7. 7

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    8. 8

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    9. 9

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    10. 10

      Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Yle: Suomen ainoa Miss Maailma Marita Lindahl on kuollut

    4. 4

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    5. 5

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    6. Näytä lisää