Reija

Ulkomaat

Monti aloitti Italian uuden hallituksen kokoamisen

Julkaistu:

Italiassa hallituksen muodostajaksi nimitetty Mario Monti aloitti maanantaina neuvottelut kaikkien poliittisten ryhmien kanssa.
Monti haluaa italialaislehtien tietojen mukaan saada uuden hallituksen valmiiksi jo seuraavan kahden päivän aikana.

Paineet Montin niskassa kasvoivat, kun korot nousivat ja euro sekä pörssikurssit laskivat maanantaina iltapäivällä hetkellisen hengähdystauon jälkeen.

Presidentti Giorgio Napolitano on toivonut, että hallituksen luottamuksesta päästäisiin äänestämään parlamentissa ennen viikonloppua.

Entisen EU-komissaarin odotetaan kokoavan suhteellisen pienen hallituksen, joka koostunee ainakin osittain politiikan ulkopuolelta tulevista asiantuntijoista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Montilla on ainakin aluksi parlamentin enemmistön tuki. Uuden hallituksen merkittävin vastustaja on Pohjoisen liitto -puolue.

Myös väistyneen pääministerin Silvio Berlusconin puolueessa on sen johtajan Angelino Alfanon mukaan merkittävää vastustusta Montia kohtaan. Muodollisesti Vapauden kansa -puolue kuitenkin tukee uutta hallitusta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    2. 2

      Cheekin pokka petti täysin kesken Vain elämää -esityksen – muut artistit hämmentyivät: oliko kappaleessa sisäpiirivitsi?

    3. 3

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    4. 4

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    5. 5

      Yksi kohta Trumpin puheessa sai Timo Soinin hymyilemään – ”Sanataiteen ystävälle mainio lohkaisu”

    6. 6

      Bakteerimittauksen tulokset johtivat uimahallin shokkiklooraukseen – ”Riskejäkään ei haluta ottaa”

    7. 7

      Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Skootterilla liikkuneet nuoret kävivät varkaissa, etsintäkuulutuksesta tuli välittömästi somehitti

    10. 10

      Kaisa jätti uskonnollisen yhteisön ja löysi seksuaalisuutensa lesbopiireistä: ”Oli pakko uskaltaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    3. 3

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    4. 4

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    5. 5

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    6. 6

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    7. 7

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    10. 10

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    2. 2

      Cheekin pokka petti täysin kesken Vain elämää -esityksen – muut artistit hämmentyivät: oliko kappaleessa sisäpiirivitsi?

    3. 3

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    4. 4

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    5. 5

      Yksi kohta Trumpin puheessa sai Timo Soinin hymyilemään – ”Sanataiteen ystävälle mainio lohkaisu”

    6. Näytä lisää