Minna, Vilma, Miina

Ulkomaat

Valikko

Uusi elämäkerta paljastaa: "Steve Jobs oli yksi huonoimmista johtajista"

Julkaistu:

Steve Jobs kulki omaa tietään hautaan asti.
Kun Applen perustaja Steve Jobs kuoli lokakuun alussa haimasyöpään, kantoivat fanit kukkia ja kynttilöitä Applen myymälöiden eteen ympäri maailman. Poikkeuksellinen reaktio yritysjohtajan kuolemaan kertoo Jobsin vaikutusvallasta ja Applen herättämistä tunteista.

Walter Isaacsonin elämäkerta, nimeltään yksinkertaisesti "Steve Jobs" kertoo Jobsin lahjakkuudesta. Mutta kirjassa piirtyy myös kuva kontrollifriikistä, joka sai itkuraivareita ja haukkui ihmisiä ääliöiksi jos ei saanut tahtoaan läpi.

Isaacson totesikin TV-kanava CBS:n haastattelussa, ettei Jobs ollut mikään unelmapomo, vaan saattoi olla ihmisille todella ilkeä.

–Hän saattoi itse asiassa olla yksi maailman huonoimmista johtajista, Isaacson sanoi.

Tinkimätön asenne toi kuitenkin Applen tuotteisiin ainutlaatuista helppokäyttöisyyttä, joka madalsi monien ei-teknisesti suuntautuneiden ihmisten kynnystä käyttää teknologiaa.

Myös iPhonen kehitys lähti Jobsin tyytymättömyydestä sen ajan kännyköihin. Nokiaa ei kirjassa mainita, mutta Jobsin mielestä kaikki markkinoiden puhelimet olivat surkeita.

–Me istuskelimme usein juttelemassa siitä, kuinka paljon me vihasimme kännyköitämme. Ne olivat ihan liian monimutkaisia. Niissä oli sellaisia ominaisuuksia, joista kukaan ei saanut tolkkua, kuten osoitekirja, Jobs kertoo kirjassa.

iPhone tuli markkinoille 2007 ja on tänä vuonna ohittanut Nokian älypuhelimet myyntimäärissä.

Jobsin asenne saattoi toisaalta johdattaa hänet myös metsään.

Saatuaan Applesta potkut 1985 hän perusti NeXT-tietokoneyhtiön, jonka tyylikkäät mutta kalliit tuotteet eivät käyneet alkuunkaan kaupaksi. Hän onnistui kuitenkin pelastamaan konkurssin partaalla keikkuneen Applen, kun hän palasi sen johtoon vuonna 1997.

Opinnot jäivät

Yksityiselämässään Jobs oli syvästi kiintynyt adoptiovanhempiinsa, jotka uhrasivat paljon lahjakkaan poikansa kouluttamiseksi. Isältään hän oppi perfektionismia; tontin aidasta piti rakentaa hyvin myös ne osat, jotka eivät näy ulos.

Jobs jätti kuitenkin opintonsa kesken, poimi itseään kiinnostavia kursseja ja lähti hippinä vaeltelemaan Intiaan.

Jobsin itsepäisyys johti lopulta myös hänen ennenaikaiseen kuolemaansa, vain 56-vuotiaana. Kun syöpä oli todettu, kieltäytyi Jobs pitkään leikkauksesta ja halusi hoitaa sairautta vaihtoehtoisilla hoidoilla, paastoilla ja kasvisravinnolla. Myöhemmin hän myönsi tehneensä tässä virheen.

Otavan julkaiseman kirjan on suomentanut Helsingin Sanomien pitkäaikainen taloustoimittaja Jyri Raivio.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    2. 2

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    3. 3

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    4. 4

      Epäily: Röyhkeä valepoliisikolmikko jäi kiinni – huijasivat jopa satojatuhansia euroja

    5. 5

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    6. 6

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    7. 7

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    8. 8

      Suomalaiskoomikko jättäytyy pois stand up -kiertueelta – syynä ”seksistinen viesti”

    9. 9

      Huomasitko Mauno Koiviston hautajaisten koskettavinta hetkeä?

    10. 10

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    3. 3

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    4. 4

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    5. 5

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    6. 6

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    7. 7

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    8. 8

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    9. 9

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    10. 10

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    2. 2

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    3. 3

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    4. 4

      Epäily: Röyhkeä valepoliisikolmikko jäi kiinni – huijasivat jopa satojatuhansia euroja

    5. 5

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    6. Näytä lisää