Minja, Miisa

Ulkomaat

Tästä piilosta Gaddafi löytyi - katso kuva

Julkaistu:

Gaddafi ei vastustellut, kun hänet löydettiin viimeisestä piilostaan.

Libyan syrjäytetty johtaja Muammar Gaddafi kuoli päähän osuneeseen luotiin, kertoo Libyan pääministeri Mahmoud Jibril.

Jibrilin mukaan kohtalokas laukaus ammuttiin, kun väliaikaishallinnon taistelijat ja Gaddafin tukijat ottivat yhteen tämän vangitsemisen jälkeen Sirten lähellä.

Sirtestä paennut Gaddafin saattue joutui ensin sotilasliiton Naton ilmaiskun ja tämän jälkeen kapinallisten tulituksen kohteeksi. Kultaisella aseella varustautunut Gaddafi hakeutui suojaan läheiseen jätevesiputkeen.

–Gaddafi ei vastustellut, kun hänet haettiin esiin putkesta. Hän sai osuman luodista oikeaan käsivarteensa, kun joukkomme siirsivät häntä.
Gaddafilla ei ollut muita vammoja siinä vaiheessa, kun hänet saatiin kuorma-auton kyytiin, oikeuslääkärin raporttia siteerannut Jibril kertoi.

–Kun auto lähti liikkeelle, se joutui kapinallistaistelijoiden ja Gaddafin tukijoiden ristituleen, jolloin Gaddafi sai osuman päähänsä.

Pääministerin mukaan Gaddafi kuoli vammoihinsa muutamaa minuuttia ennen kuin hänet saatiin vietyä sairaalaan. Jibrilin mukaan kuolleelta Gaddafilta otettiin DNA- ja verinäytteet sekä hiusnäyte, joka kuitenkin osoittautui "väärennetyksi". Huhut Libyaa 42 vuotta johtaneen Gaddafin hiusimplanteista ovat siis ilmeisesti pitäneet paikkansa.

Uutistoimisto Reutersin toimittajan mukaan Gaddafin eilen kuolleen pojan Mutassamin ruumista on esitelty Misratan kaupungissa.

Paikallisten kerrotaan tungeksineen yksityisasuntoon näytille laitetun ruumiin ympärillä. He napsivat valokuvia kuolleesta ja huutelivat "Allahu Akbar" eli "Jumala on suuri".

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    3. 3

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Suomalaishierojan paljastus NBA-tähtien salatusta elämästä: satoja naisia joka kaupungissa, ikiomat seksiolympialaiset

    6. 6

      Finnairin lento Helsingistä Tokioon palasi takaisin – oli ehtinyt jo Uralin taakse

    7. 7

      Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

    8. 8

      Mikko Koivun Helena-vaimo upeana Suomen juhlakonsertissa Minnesotassa

    9. 9

      Täällä Isis käy eloonjäämistaistelunsa: ”Kaikki sen voimat kokoontuvat sinne”

    10. 10

      Suomalainen ex-huippukiekkoilija avautui elämänsä pelottavista käänteistä – lue pysäyttävä tositarina 11 vuoden takaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    5. 5

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    8. 8

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    9. 9

      Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

    10. 10

      Kaksi vaarallista vankikarkuria saatiin kiinni – löytyivät neljän kilometrin päästä vankilasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    3. 3

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Suomalaishierojan paljastus NBA-tähtien salatusta elämästä: satoja naisia joka kaupungissa, ikiomat seksiolympialaiset

    6. Näytä lisää