Merja

Ulkomaat

Valikko

Vessattomiin juniin "pissapussit" - matkustajat äimänä

Hollannin valtiollinen rautatieyhtiö aikoo hankkia vessattomien juniensa matkustajille ”pissapussit” hätätilanteita varten, uutisoi BBC.

Tiedottaja Jeroen von Geusaun mukaan pusseja on tarkoitus käyttää vain esimerkiksi sähkövikojen aikana.

-Jos junassa täytyy odottaa kolme tai neljä tuntia, on loogista, että osalle tulee tarve käydä vessassa. Aivan kuin jos lentokone joutuisi kiertelemään vaikka Lontoon yllä kaksi tuntia, mies selitti.

Yhtiön junista noin kuudesosassa ei ole wc-tiloja, mutta kyseiset Sprinter-junat pysähtyvät asemilla 5-10 minuutin välein.

Television haastattelemat junamatkustajat kuitenkin tyrmäsivät idean.

-Oletko tosissani? kysyi nimetön naismatkustaja.

-En voi mitenkään kuvitella, että tekisin tarpeeni tuohon. Mihelle se voi olla helppoa, mutta naiselle aivan mahdotonta.

Von Geusaun mukaan toimenpide ei johdu mistään yksittäisestä välikohtauksesta, mutta kahden rankan talven jälkeen ”täytyy olla valmistautunut”.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Henkilöauto törmäsi rekkaan Öljytiellä – mies kuoli

    2. 2

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    5. 5

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    6. 6

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    7. 7

      Teinitytön julmasti murhannut haki lievennystä tuomioonsa – hovi piti rangaistuksen ennallaan

    8. 8

      Päiväkodin työntekijän epäillään pahoinpidelleen pieniä lapsia –johtaja ilmoitti poliisille

    9. 9

      Kulttuuriministeriksi uumoiltu Sampo Terho sai haastajan – Niikko ilmoittautui perussuomalaisten ministerikilpaan

    10. 10

      Tällainen on Pohjois-Korean ohjusuhka – ja näin siihen varaudutaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    4. 4

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    5. 5

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    8. 8

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    9. 9

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    10. 10

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Henkilöauto törmäsi rekkaan Öljytiellä – mies kuoli

    2. 2

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    5. 5

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    6. Näytä lisää