Iivari, Iivo

Ulkomaat

Putin selitteli suhdettaan suomalaismiljardööriin

Julkaistu:

Vladimir Putin joutui kertomaan tv-kameroiden edessä ystävyyssuhteestaan salaperäiseen suomalaismiljardööriin Gennadi Timtshenkoon.
Timtshenko on Forbesin maailman rikkaimpien listalla sijalla 185. Hänen omaisuutensa arvoksi on arvioitu 5,5 miljardia dollaria eli reilut 4 miljardia euroa.

Hänen firmansa Gunvor hoitaa suurta osaa Venäjän öljynviennistä.

Venäjän pääministeri sai Timtshenko-kysymyksen vastattavaakseen venäläisten kirjailijoiden ja kulttuurihenkilöiden tapaamisessa. Moni venäläinen epäilee, että Timtshenkon bisnekset eivät olisi voineet kehittyä nykyiseen mittakaavaansa ilman Putinin myötävaikutusta.

- Tietääkseni hän todellakin otti Suomen kansalaisuuden, mutta hän on myös Venäjän kansalainen, Putin sanoi.

- Minusta se on normaalia, että nykyaikana ihminen voi valita itselleen minkä tahansa asuinpaikan, mutta tuntea silti yhteyttä synnyinmaahansa. Tosin sellaiselle ihmiselle kuin minä, se ei ole mahdollista, hän jatkoi.

Putin kuitenkin irtisanoutui täysin Timtshenkon bisneksistä.

- Kaikki mikä liittyy hänen bisnesintresseihinsä, se on hänen oma asiansa. Minä en ole koskaan niihin sekaantunut enkä aio sekaantua. Toivon myös, ettei hän ksokaan työnnä nenäänsä minun asioihini, Putin vastasi.

Hän kuitenkin myönsi tuntevansa Timtshenkon jo 1990-luvun alkuajoilta.

Putinin mukaan juuri noihin aikoihin liittyy myös se, miksi Timtshenko päätti ryhtyä hankkimaan Suomen kansalaisuutta. Venäjän pääministerin mukaan syynä oli muun muassa se, ettei Venäjällä vieläkään ole viisumivapautta Euroopan unionin kanssa.

- Kun yrityksen volyymit olivat kehittyneet sellaisiksi, että jonkun heistä oli oltava toisella puolella rajaa organisoimassa töitä, niin hänet valittiin, jotta hän muuttaisi sinne ja jatkaisi siellä yrityksen töissä, Putin selitti.

Timtshenko asuu tällä hetkellä Sveitsissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    4. 4

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    5. 5

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    6. 6

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    7. 7

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    8. 8

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    9. 9

      Kelpo koulutus ja talous kasvaa, mutta töitä ei löydy – Marokossa otolliset olot terrorismin pesiä

    10. 10

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    4. 4

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    5. 5

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    6. 6

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    7. 7

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    8. 8

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    9. 9

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    4. 4

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    5. 5

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    6. Näytä lisää