Minja, Miisa

Ulkomaat

Poliisi rakensi "valeasunnon" - sarjarikollinen jäi kiinni

Julkaistu:

Poliisi Britanniassa päätti turvautua nykyteknologiaan ja mielikuvitukseen pysäyttääkseen Birmighamissa ahkeroineen murtovarkaan.

West Midlandsin poliisi ansoitti sarjavarkaan pistämällä pystyyn ”valeasunnon”, jonka se arveli vastustamattomaksi rosvolle, kertoo Daily Mail.

Tevlot Towerista hankittu asunto varustettiin saman tien kymmenillä pienillä videokameroilla, ja sitten poliisi odotti.

Vain seitsemän tuntia ”muuton” jälkeen teinirosvoksi kuvattu Bubba Ambala nähdään videolla murtautuvan sisään ovesta ja alkavan käydä asuntoa läpi. Kun poliisi saapuu asuntoon ja käskee miehen pysyä paikallaan, tämän kuullaan huokaisevan ”Voi ei!”.

West Midlandsin poliisi julkaisi videon pidätyksestä YouTube-kanavallaan.

Birminghamin operaation esikuvana toimi Scotland Yardin jengirikollisuutta vastaan tekemä operaatio. Siinä poliisi perusti täysin toimivan ja varustellun hiphop-musiikkikaupan, jonka takahuoneessa tehtiin huume- ja asebisnestä.

Kameroilla varustettu kauppa houkutteli paikalle yhteensä 37 aseistettua rikollista, jotka saivat operaation seurauksena yhteensä yli 400 vuoden tuomiot.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    2. 2

      Presidentti­ehdokas Huhtasaari linja­puheessaan: Pariisin ilmasto­sopimus katastrofaalinen, Schengen pitäisi lopettaa

    3. 3

      Aivokasvain­tuomion saanut senaattori McCain jatkaa Trumpin nokittelua: uhkaa kaataa taas terveyden­huolto­esityksen

    4. 4

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    5. 5

      Tuomiopäiväteorian isä ennusti maailman loppuvan tänä lauantaina – korjaa nyt yllättäen sanomisiaan

    6. 6

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    7. 7

      Lotta Lepistö joutui keskeyttämään – MM-mitali jäi haaveeksi

    8. 8

      AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

    9. 9

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    10. 10

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    4. 4

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    5. 5

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    8. 8

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    9. 9

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    10. 10

      Tämä on googletetuin kysymys seksistä – vastaus ei ole niin yksinkertainen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    2. 2

      Presidentti­ehdokas Huhtasaari linja­puheessaan: Pariisin ilmasto­sopimus katastrofaalinen, Schengen pitäisi lopettaa

    3. 3

      Aivokasvain­tuomion saanut senaattori McCain jatkaa Trumpin nokittelua: uhkaa kaataa taas terveyden­huolto­esityksen

    4. 4

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    5. 5

      Tuomiopäiväteorian isä ennusti maailman loppuvan tänä lauantaina – korjaa nyt yllättäen sanomisiaan

    6. Näytä lisää