Leevi

Ulkomaat

Putinin uusin vaalitempaus keskittyy "Venäjän ikuisuusongelmaan"

Julkaistu:

 Venäjän pääministeriltä Vladimir Putinilta heruu nyt myötätuntoa niille miljoonille venäläisautoilijoille, jotka sadattelevat teiden surkeaa kuntoa.
Tällä viikolla Putin lähetti matkaan autosaattueen, jonka tehtävänä on tutkia teiden kuntoa reissaamalla valtakunnan laidasta laitaan.

7 350 kilometrin taival yltää kahdeksan aikavyöhykkeen yli itäisestä Vladivostokista läntisimpään kolkkaan eli Kaliningradiin.

Tietarkastuksesta vastaavat Putinin johtaman Yleisvenäläisen kansanrintaman jäsenet.

- He näkevät omin silmin, kuinka teitä rakennetaan ja miltä ne näyttävät, Putin kertoi videokokouksessa.

- Olemme keskustelemassa yhdestä Venäjän ikuisuusongelmasta - teistä, Putin letkautti.

Hän viittasi suosittuun sananlaskuun, jonka mukaan Venäjällä on kaksi ikuisuusongelmaa: hölmöt ja tiet.

Tieverkon huono kunto on yhä useamman venäläisen päänsärky. Autokanta on kaksinkertaistunut 40 miljoonaan vuosikymmenen kuluessa.

Siitä huolimatta moni tie on päällystämättä ja valtateilläkin varomaton autoilija saattaa pahimmillaan päätyä haudan kokoiseen monttuun.

Hallitus on laskeskellut, että tieremonttiin tarvitaan seuraavan vuosikymmenen kuluessa 200 miljardia euroa. Samaan aikaan autojen määrän ennustetaan nousevan 60 miljoonaan.
 
Teistä saattaa tulla vaaliteema

Mielipidetutkimukset kertovat, että yli puolet äänestäjistä valittaa tieverkon kehnoudesta. Teistä saattaakin tulla kampanjateema sekä ensi joulukuun parlamenttivaaleissa että ensi maaliskuun presidentinvaaleissa.

Putin ei ole vielä kertonut, aikooko hän pyrkiä uudelleen presidentiksi Dmitri Medvedevin yhden kauden jälkeen.

Putin on kuitenkin teroittanut julkisuuskuvaansa viime aikoina näyttävillä tempauksilla. Venäläiset ovat saaneet ihailla lehtikuvista hänen lihaksikasta ylävartaloaan ja nähdä hänen kaasuttelevan kolmipyöräisellä Harley-Davidson-moottoripyörällä motoristisaattueen kärjessä.

Viime vuonna Putin ajoi keltaisella Ladalla 2 165 kilometriä juuri päällystettyä valtatietä, joka yhdisti Euroopan puoleisen Venäjän Kaukoitään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    2. 2

      IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

    3. 3

      Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

    4. 4

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Uutta moottoripyöräjengiä epäillään törkeistä rikoksista – neljä tutkintavankeudessa

    6. 6

      Markel, 20, luuli ilotulituksen alkaneen Cambrilsissa – Taistelun jyly tallentui videolle

    7. 7

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    8. 8

      Koulubussi ja henkilöauto kolaroivat Konnevedellä – neljä loukkaantui, kaksi vakavasti

    9. 9

      Porvoolainen Antti kertoo kauhun hetkistään Barcelonassa – ”Pakettiauto osui naiseen, joka lensi ihan kunnolla ilmaan”

    10. 10

      Brigitte Macron avautuu Elle-lehdelle: Emmanuelin ainoa vika on ikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

    2. 2

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    3. 3

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    6. 6

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    7. 7

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    8. 8

      Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

    9. 9

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    10. 10

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

    3. 3

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    4. 4

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    2. 2

      IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

    3. 3

      Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

    4. 4

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Uutta moottoripyöräjengiä epäillään törkeistä rikoksista – neljä tutkintavankeudessa

    6. Näytä lisää