Teresa, Tessa, Terttu

Ulkomaat

Valikko

Tässä on Nasan seuraava kohdeplaneetta

Nasan 30 vuotta kestänyt sukkulaohjelma päättyi, mutta uusi kohde on jo tiedossa.

Nasa aikoo lähettää miehittämättömän luotaimen Jupiteriin.

Juno-luotain on määrä laukaista elokuussa. Sen odotetaan saavuttavan Jupiterin kiertoradan vuonna 2016.

Nasa toivoo, että Junon avulla saadaan lisätietoa paitsi aurinkokunnan suurimmasta ja vanhimmasta planeetasta, myös koko aurinkokunnan synnystä.

Nasan oli määrä kertoa hankkeen yksityiskohdista myöhään keskiviikkona Suomen aikaa.

Nasan 30 vuotta kestänyt avaruussukkulaohjelma päättyi 21. heinäkuuta, kun Atlantis-sukkula palasi viimeiseltä avaruuslennoltaan. Tulevaisuudessa Nasa on kertonut keskittyvänsä kehittämään tapoja matkata entistä kauemmas avaruuteen.

Jupiterin lisäksi Nasa tahtoo tutkia lähemmin Marsia.

– Asiat muuttuvat, mutta se, mikä pysyy samana, on halu tutkia ja kurottaa kohti sellaista, jonne emme koskaan ole päässeet. Näin voimme ymmärtää paremmin maailmaa ja omaa paikkaamme siinä, sanoi Nasan johtava tiedemies Waleed Abdalati avaruussukkulalentojen lopettamisen jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

    2. 2

      BMW-pomo: Kaksoiskytkinautomaatin päivät ovat luetut – huonosti käy manuaalivaihteistollekin

    3. 3

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    4. 4

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    5. 5

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    6. 6

      Seppo Räty keihään dopingkäryistä: ”Kummallisia sattumia sitä löytyy aamupuurosta”

    7. 7

      Marko Björs laihtui 20 kiloa ja palaa malliksi: ”Näin peilistä loppuunpalaneen läskin”

    8. 8

      Antero Vartialta suorat sanat hallitukselle: ”Apteekkareiden sumutusta”

    9. 9

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    10. 10

      Miesten keihäshuipun pahin pelko toteutui – ”Olin shokissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    5. 5

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    6. 6

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    7. 7

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    8. 8

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    9. 9

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    10. 10

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

    2. 2

      BMW-pomo: Kaksoiskytkinautomaatin päivät ovat luetut – huonosti käy manuaalivaihteistollekin

    3. 3

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    4. 4

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    5. 5

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    6. Näytä lisää