Urpo

Ulkomaat

Valikko

Oslon pommi-isku ajoi ministeriöt evakkoon

Julkaistu:

Oslon pommi-isku jätti suurimman osan Norjan ministeriöistä kodittomaksi.

Vain kolmen ministeriön rakennukset selvisivät vaurioitta räjähdyksestä, joka muutti Oslon hallituskorttelin silmänräpäyksessä kuin sotatantereeksi.

Iskussa vaurioituneiden rakennusten kunnostamiseen menee runsaasti aikaa. On jopa epäilty, että koko alue saatetaan joutua rakentamaan uudestaan.

Tiistaina kerrottiin, että pääministeri Jens Stoltenbergin kanslia muuttaa väliaikaisesti toimimaan puolustusministeriön tiloihin Akershusin linnoitusalueelle, noin kilometrin päähän hallituskorttelista. Myös hallitus kokoontuu toistaiseksi Akershusissa.

Norjan viranomaiset arvioivat tarvitsevansa 2000 työpistettä tuhoutuneiden tilalle. Vaihtoehtoisia ratkaisuja tilapulaan on ryhdytty kartoittamaan, mutta sopivia toimistotiloja on vaikea löytää.

Ministeriöitä ei haluta muuttaa kauas Oslon ydinkeskustasta. Mikä tahansa sijainti ei käy siksikään, että turvallisuus on otettava huomioon.

Uusien toimistotilojen etsintää johtava ministeri Rigmor Aasrud kertoo, että ennalta varautumisesta huolimatta perjantaisen tuhon laajuus tuli järkytyksenä.

- Ministeriöillä on suunnitelmat siitä, missä ne voivat jatkaa toimintaansa, jos jotain tapahtuu. Kukaan ei kuitenkaan osannut kuvitella, että suurin osa ministeriöistä kärsisi kerralla niin suuria vahinkoja kuin nyt kävi, Aasrud sanoo.

"Parasta, että ihmiset pääsevät takaisin töihin"

Aasrud ei ollut Oslossa pommin räjähtäessä. Hänen kakkosmiehensä Michel Midre oli kuitenkin toimistossaan hoitamassa viimeisiä töitä ennen viikonloppua.

- Äkkiä tapahtui valtava räjähdys ja ikkunat särkyivät. Heittäydyin lattialle ja kun nousin ylös, ajattelin ensin, että polttoainerekka on räjähtänyt kadulla, Midre kertaa perjantain tapahtumia.

- Menin ulos ja näin miehen ruumiin, naisen, jolla ei ollut jalkoja, ja useita ihmisiä täydessä shokissa -- näky oli kuin elokuvasta.

Katastrofin jälkeen Midren mukaan parasta on, että ministeriöt saadaan nopeasti takaisin toimintaan ja ihmiset pystyvät palaamaan töihin.

- Olisi vielä huonompi idea jäädä kotiin. Järkytys oli niin valtava. Sen iltapäivän näyt ovat syöpyneet iäksi mieleeni.

Norjassa on toivottu myös pommi-iskua seuranneen verilöylyn näyttämönä olleen Utöyan leirisaaren jälleenrakennusta.

Tiistaina norjalainen suurliikemies Petter Stordalen ilmoitti lahjoittavansa viisi miljoonaa kruunua (noin 643000 euroa) projektiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

    2. 2

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    3. 3

      Kuva: Salama iski Savonlinnan tuomiokirkkoon – torni tulessa

    4. 4

      Paavo Lipponen sai väen nauramaan kahdesti Koiviston muistotilaisuudessa

    5. 5

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    6. 6

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    7. 7

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    8. 8

      Joukkomurhasyytteestä vapautettu irakilainen tupsahti ostoskeskukseen ilman rahaa ja puhelinta

    9. 9

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    10. 10

      Presidentti Koiviston siunannut emerituspiispa Eero Huovinen itki vuolaasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    3. 3

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    4. 4

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. 6

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    7. 7

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    8. 8

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    9. 9

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    10. 10

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

    2. 2

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    3. 3

      Kuva: Salama iski Savonlinnan tuomiokirkkoon – torni tulessa

    4. 4

      Paavo Lipponen sai väen nauramaan kahdesti Koiviston muistotilaisuudessa

    5. 5

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    6. Näytä lisää