Urpo

Ulkomaat

Valikko

Häkellyttävä tieto Norjasta: Suojelupoliisi tutki Breivikiä jo maaliskuussa

Julkaistu: , Päivitetty:

Norjan suojelupoliisi PST tutki Anders Behring Breivikiä kemikaaliostoksista jo maaliskuussa, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK.
NRK:n mukaan poliisi tiesi Behring Breivikin tehneen ostoksia puolalaisesta yrityksestä, joka myy muun muassa kemikaaleja. Puolalaisviranomaiset kertoivat aiemmin hänen ostaneen Puolasta lannoitteita.

Behring Breivikin on epäilty käyttäneen lannoitetta Oslon keskustassa räjäyttämässään pommissa.

PST:n mukaan Behring Breivik esiintyi listalla, johon oli kerätty noin 80 ihmisen nimet, jotka olivat tehneet ostoksia puolalaisyrityksestä. Koska poliisi ei löytänyt Behring Breivikin taustoista muuta epäilyttävää, jatkotutkimuksiin ei ryhdytty.

– Saamme paljon tietoja hyvin monista ihmisistä, PST:n johtaja Janne Kristiansen korosti NRK:lle.

Ensi kertaa oikeudessa tänään

Norjalaiset kiehuivat vihaa, kun Anders Behring Breivikiä kuljetettiin maanantaina oikeuteen.

– Tule ulos, tule ulos, huusi 24-vuotias Alexander Röine ja hakkasi oikeustalolle ajaneen auton kattoa luullessaan sen kyyditsevän joukkosurmaajaa.

Sittemmin ilmeni, että luulo oli väärä. Poliisi luotsasi syytetyn sisään sivuovesta.

– Jokainen täällä oleva haluaa hänen kuolevan, sanoi Röine paikalla olleille toimittajille.

Hän kertoi tunteneensa yhden surmatuksi tulleista sekä kolme joukkomurhasta hengissä selvinnyttä.

Oslolaiselle oikeustalolle oli saapunut Röinen tavoin suuri joukko ihmisiä surmaajan vangitsemisoikeudenkäyntiä.

Tunnelmia kuvattiin kaoottiksi ja jopa agressiivisiksi toimittajajoukon pyrkiessä turvatarkastukseen ja sitä kautta oikeussaliin.

Tuomari katsoi kuitenkin parhaaksi, että vangitsemisesta päätetään suljettujen ovien takana ilman median tai muun yleisön läsnäoloa.

Oikeus määräsi syytetyn kahdeksaksi viikoksi vankeuteen ja neljäksi viikoksi eristykseen. Hänelle ei sallita vierailijoita, kirjeenvaihtoa eikä viestinte seuraamista. Ainoa poikkeus ovat puolustusasianajajan vierailut.

Marxisteja ja muslimeita vastaan

Suljettua oikeudenistuntoa olivat pyytäneet poliisi ja syyttäjät. Perusteluksi mainittiin pelko, että surmaaja välittää oikeussalista salaisia viestejä kumppaneilleen.

Tämä itse toivoi voivansa esiintyä oikeuden edessä omatekoisessa temppeliritariunivormussa, mutta tähän ei suostuttu. Hän olisi myös halunnut avointa oikeusistuntoa, koska aikoi asianajajansa mukaan tehdä selkoa veritekoihin johtaneista motiiveista.

Tuomari Kim Heger kertoi oikeudenkäynnin jälkeen, että Behring Breivik väittää olleensa yhteistyössä nimeämättömän järjestön kanssa, tarkemmin sen kahden solun kanssa.

Syytetty myönsi oikeudelle tehneensä Oslon pommi-iskun ja Utöyan saaren joukkomurhan. Hän kuitenkin kiisti yhä rikosoikeudellisen vastuunsa.

– Sikäli mikäli oikeus ymmärsi asian oikein, hän katsoi olleensa pakotettu tekoonsa, jotta hän pelastaisi Norjan ja Länsi-Euroopan kulttuurimarxismilta ja muslimivallalta, tuomari tiivisti.

Behring Breivikin mukaan hän tavoitteensa ei ollut mahdollisimman monen tappaminen Utöyan saarella vaan työväenpuolueen tulevien rekrytointien haittaaminen.

Poliisi kertoi omassa tiedotustilaisuudessaan, että Behring Breivik on ollut rauhallinen. Poliisin vaikutelma on jopa sellainen kuin tapahtumat eivät mitenkään koskettaisi häntä.

Hän on myös ilmoittanut olevansa valmis viettämään lopun elämäänsä vankilassa.

Uhrimäärä putosi

Kaikkien huonojen uutisten Norjassa koettiin maanantaina pieni valonpilkahdus. Kun vielä sunnuntaina Utöyan saaren uhrimäärän pelättiin kasvavan, maanantaina ilmeni, että verilöylyssä kuoli ilmeisesti parikymmentä ihmistä aiemmin kerrottua vähemmän.

Uuden tiedon mukaan saaren kuolonuhreja olisi 68 sunnuntaisen 86:n sijasta. Oslossa räjähtäneen pommin uhriluku sen sijaan nousi seitsemästä kahdeksaan, joten perjantaiset iskut olivat maanantaihin mennessä vaatineet 76 ihmisen hengen.

Poliisipäällikkö Öystein Mälandin mukaan tilanne Utöyan saarella oli joukkosurman jälkeen hyvin vaikea, ja tämän vuoksi uhrimäärän selvittäminen vei aikaa. Hän myös varoitti, että luku saattaa vielä nousta.

– Etsintä jatkuu edelleen, hän tiivisti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    2. 2

      Lehti: Poliisi löysi lisää räjähteitä Britanniassa – viranomaiset varmoja terroristisolun olemassaolosta

    3. 3

      Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

    4. 4

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. 6

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    7. 7

      Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

    8. 8

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    9. 9

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    10. 10

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    2. 2

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    3. 3

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    4. 4

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    5. 5

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    6. 6

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    7. 7

      Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    8. 8

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    9. 9

      Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

    10. 10

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    2. 2

      Lehti: Poliisi löysi lisää räjähteitä Britanniassa – viranomaiset varmoja terroristisolun olemassaolosta

    3. 3

      Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

    4. 4

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. Näytä lisää