Marko, Markus, Markku

Ulkomaat

Valikko

Rupert Murdoch parlamentin grillissä: ”En ole tiennyt asiasta mitään”

- Tämä on elämäni nöyrin päivä, aloitti mediamoguli Rupert Murdoch Britannian parlamentin tutkimuslautakunnan kuulustelun.
Murdoch, yhdessä poikansa James Murdochin kanssa olivat tiistaina lautakunnan kuultavana.

Myös nuoremman Murdochin puheenvuoro alkoi pitkällä pahoittelulla.

Sekä isä että poika painottivat jatkuvasti News Internationalin yhteistyöhalua poliisin kanssa tutkimusten auttamiseksi.

Vastausten perusteella Rupert Murdochilla ei ole ollut juurikaan tietoa, mitä hänen imperiumiin kuuluvassa News of the Worldissa (NoW) on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Rupert Murdochille  kerrottiin, että hänen entinen oikea kätensä, Rebekah Brooks on kertonut parlamentille vuosia sitten, että News of the World on maksanut poliiseille tiedonannoista.

- En ole tiennyt asiasta mitään, Murdoch sanoi.

Hän korosti, että NoW on vain pieni osa hänen News Corporationia.

- News of the World on alle prosentti News Corporationia, jossa on 53 000 työntekijää, Murdoch sanoi.

Rupert Murdoch ei mielestään ole vastuussa Britanniaa kuohuttavasta skandaalista.

- Hyvän lehdistön myötä tässä maassa on erittäin läpinäkyvä yhteiskunta, Rupert Murdoch paalutti.

Hän vastasi kieltävästi, kun häneltä kysyttiin, oliko NoW:n sulkemiseen taloudellisia syitä.

Euroopan toiminnoista vastaava James Murdoch vastaili mielellään myös isänsä puolesta kysymyksiin.

Pitkät puheenvuorot pyrkivät korostamaan yhtiön vilpittömyyttä.

James Murdoch sanoi, ettei lakkautetun News of the World -lehden ex-päätoimittaja Rebekah Brooks tai muu yhtiön johto ollut tietoinen kuuntelusta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    4. 4

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    5. 5

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    6. 6

      ”Vuosisadan ryöstö” Paraguayssa: Räjähteitä ja armeijatason aseita – kaupunki kuin sotatanner

    7. 7

      Elton John sairastui vakavasti kiertueella

    8. 8

      Yksi kuoli ja kaksi loukkaantui Hirvensalmella sijaitsevassa asunnossa – poliisi tutkii kahtena tapon yrityksenä

    9. 9

      Le Peniltä yllättävä ilmoitus: luopuu Kansallisen rintaman puheenjohtajuudesta

    10. 10

      Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    3. 3

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    4. 4

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    5. 5

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    6. 6

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    7. 7

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    8. 8

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    9. 9

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    10. 10

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    4. 4

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    5. 5

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    6. Näytä lisää