Varpu, Vaula

Ulkomaat

13-vuotias ui 900 metriä hyisessä meressä Islannissa

Julkaistu:

Poika halusi juhlistaa konfirmaatiotaan erikoisella tempauksella. Paikalle kerääntyi 80 kannustajaa.
Magnús Gunnar Sigurbjörnsson oli juuri päässyt ripille. Hän oli saapunut rippileirille Hong Kongista, jossa hänen perheensä oli asunut neljän vuoden ajan.

Eräänä iltana Magnús oli keskustellut isänsä kanssa siitä, ettei hän osannut soittaa pianoa tai trumpettia kuin jotkut muut hänen ystävistään.

- Sitten isä sanoi vitsillä, että minun pitäisi uida Videyn saareen, Sigurbjörnsson kertoi Morgunbladitille.

Tästä oli syntynyt idea, että hän juhlistaisi konfirmaatiotaan uimalla Reykjavikin edustalla sijaitsevaan saareen, joka on tunnettu mm. Yoko Onon rakennuttamasta majakasta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Torstaina 14. heinäkuuta Sigurbjörnsson toteutti suunnitelmansa. Hänestä tuli samalla nuorin henkilö, joka on taittanut kyseisen 900 metrin uintimatkan. Symbolisella tasolla tempaus oli matka lapsuudesta aikuisuuteen.

Uinnin aikana hänen vierellään kulki vene, jonka kyydissä olivat pojan vanhemmat, lääkäri sekä pelastushenkilökuntaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    2. 2

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    3. 3

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    4. 4

      Meksikon järistys surmannut jo 138 – raju video: viisikerroksinen asuintalo romahtaa sekunneissa

    5. 5

      Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

    6. 6

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    7. 7

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    8. 8

      Professori vierailija­lista­kiistasta: ”Huolestuttavaa, että edus­kunta ei noudata itse säätämiään lakeja”

    9. 9

      Suomalaisnainen pakeni ahdistelijan kynsistä Intiassa – poliisi etsii teosta epäiltyä autonkuljettajaa

    10. 10

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    3. 3

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    4. 4

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    5. 5

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    6. 6

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    7. 7

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    8. 8

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    9. 9

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    10. 10

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    2. 2

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    3. 3

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    4. 4

      Meksikon järistys surmannut jo 138 – raju video: viisikerroksinen asuintalo romahtaa sekunneissa

    5. 5

      Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

    6. Näytä lisää